MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Chad Harbach: Pelin henki

Hän ei halunnut muuta kuin että mikään ei koskaan muuttuisi. Tai että asiat muuttuisivat vain oikealla tavalla,
paranisivat pikkuisen kerrallaan,
päivä kerrallaan,
ikuisesti.
 
 
 
 
Chad Harbachin Pelin henki (2013, Otava) tuli aivan yllättäen luettavakseni, sillä löysin tämän kevään uutukaiskirjan suloisesta ensimmäisestä kotikirjastostani.
 
Pelin henki oli USA:ssa ilmestymisvuonnaan 2011 sensaatio ja The New York Times nimesi kirjan yhdeksi vuoden parhaista kirjoista.
 
Kirja on kertomus baseball-joukkueesta ja sen pelaajista. Henry Skrimshander on lahjakas 17-vuotias poika, joka hennosta varrestaan huolimatta on luonnonlahjakkuus pesäpallokentällä. Hän pääsee opiskelemaan, ja pelaamaan baseballia, Westish Collegeen. Kirja on myös kertomus collegen elämästä: Henryn pelikaverit Mike Schwartz ja Owen Dunne ovat tärkeitä henkilöitä paitsi Henryn elämässä myös joukkueessa, ja tietenkin kirjan tarinassa. Owen Dunne, Henryn kämppis, on joukkueen julkihomo. Kirja on myös rakkaustarina, jossa rakastavaiset kohtaavat sattumalta ja joskus hieman ohimennen. Kirja on myös tarina nuorten miesten ystävyydestä, ja erityisesti siitä, mitä ystävyys kestää.
 
Miehet olivat aivan omituisia olentoja. He eivät harrastaneet enää kaksintaisteluja, jopa nyrkkitappelut olivat alkaneet vaikuttaa raakalaismaisilta, entisaikojen satunnainen väkivalta oli kanavoitu kokonaan eri instituutioihin, mutta he pitivät siitä että noudattivat ikivanhoja sääntöjään.
 
Kirjassa ei ole kovin ihmeellistä juonta: kasvavat nuoret miehet opiskelevat ja jännäävät baseball-matsejaan, vapaa-ajallaan he haaveilevat rakkauksista, erityisesti Henry on ujo ja arka, jota rakkauselämä tuntuu karttavan.
 
Koulun rehtori Affenlight, on myös tärkeä henkilö kirjassa, samoin hänen kotiin saapuva tuhlaajatyttärensä, Pella, joka on jättänyt aviomiehensä ja haluaa aloittaa elämänsä uudelleen, parannuttuaan masennuksestaan.
 
Baseball-kentällä sattuu ja tapahtuu: Owen loukkaantuu, Henry kohtaa krampin, kun collegen jälkeinen elämä ja mahdolliset jatko-opiskelustipendit tuntuvat ratkaisevan aivan liikaa tulevaisuudesta. Amerikkalainen systeemi tuntuu kirjaa lukiessa aika pelottavalta ja stressaavalta: miten elämän käy, jos mikään yliopisto ei huolikaan opiskelijaksi, tai jos ei ole tarpeeksi hyvä urheilija, että pääsisi urheilustipendin voimin opiskelemaan? Miten käy ystävyyden, jos ystävälle näyttää käyvän hyvin, mutta itsellä menee päin mäntyä? Kestääkö ystävyys?
 
Tämän kauden jälkeen ei ollut mitään. Ei baseballia eikä jalkapalloa. Ei lääkkeitä ei kämppää ei duunia. Ei ystäviä ei tyttöystävää. Ei mitään. Ja niin piti käydä kaikille heistä, ihan jokaiselle. - - Harpoonersin oli pakko kokea hänen laillaan, että häviö merkitsi kuolemaa.
 
Kirjan lukemisen jälkeen olen kovin hämmentynyt siitä, miten kirja olisi pitänyt lukea. Oliko kirja helppolukuinen, viihdyttäväkin tarina kasvukipuisista nuorista, henkilösuhteista, jotka muotoutuvat kirjan tarinan kuluessa eri tavoin? Vai oliko kirja jotain enemmän, mitä en huomannut? The New York Timesin arvion luettuani epäilen, että minulta jäi paljon huomaamatta, koska tunnen niin huonosti amerikkalaista kirjallisuutta. Olen päättänyt tänä vuonna tutustua hieman paremmin yhdysvaltalaiseen kirjallisuuteen, joten ehkä jossain vaiheessa myöhemmin sitten ymmärrän sen kaiken, mikä jäi nyt tajuamatta.
 
Vaikka kirjaa lukiessani olin koko ajan hieman epävarma siitä, miten kirjaa pitäisi lukea, en missään vaiheessa edes harkinnut, että jättäisin kirjan kesken, sillä Harbachin teksti on niin sujuvaa, henkilöhahmot suorastaan hyppäävät elämään mukaan: kirjaa oli pakko lukea eteenpäin, koska jännitti, miten henkilöhahmojen lopulta käy. Osa kohtaloista ja välinäytöksistä oli niin omituisia, että niissä kohdin oli pakko miettiä, että millä asialla tässä nyt leikitellään. Harmitti, että en tunnistanut kirjan leikkejä.
 
Vaikka kehuin Harbachin henkilöhahmojen elävyyttä, niin tarinan ainoa naishenkilö, Pella, jäi tosi omituiseksi hahmoksi. Siis, hän käyttäytyi niin kovin miesmäisesti monesti, esimerkiksi kun hän mietti omaa levinnyttä vartaloaan: Hän ui aikoinaan monta kilometriä putkeen, hänellä oli solakka vatsa ja vahvat kädet - mutta minkäs teet. Onhan se hienoa, että kirjallisuudessa on naishahmo, joka ei pidä päiväkirjaa painostaan, eikä niin välitä, kenen sängyssä nukkuu, mutta samalla jäin jotenkin miettimään hieman epäuskoisena tätä henkilöhahmoa.
 
 
Kirjassa baseball on vahvasti läsnä kirjan tarinassa, ja myös henkilösuhteissa, mutta baseball ei ole kirjan koko juoni ja merkitys. En osaa sanoa, miten lukija, joka ei kerta kaikkiaan pidä pesäpallosta, suhtautuu kirjan tarinaan, itse kun olen harrastanut lajia, vaikkakin kotimaisena versiona, aikoinani aika monta vuotta. Minusta baseballia ja joukkuemeininkiä ei kirjassa ollut kuitenkaan liikaa, koska minulle kirjasta ei jäänyt sellaista kuvaa, että tässä vain pelataan. Enemmänkin kirjasta jäi mielikuva ihmissuhteiden vyyhtenä.
 
Kirjasta en osaa oikeastaan tämän enempää kirjoittaa. Tästä tuli mieleeni David Nichollsin Kaikki peliin, jossa oli myös samantyylistä kasvukipuilua, paitsi että Harbach on kyllä Nichollsia taitavampi pitämään lukijan koukussa, eli rakentamaan henkilöhahmoja tarinaan, ja kuljettamaan tarinaa eteenpäin.
 
Chad Harbach: Pelin henki
2013, Otava
The Art of Fielding (2011)
suomentanut Tero Valkonen
468 sivua
 
Kannen kuva saa merkityksensä alkusanoissa:
 
Nyt ilo pintaan
Rohkeutta rintaan
Pojat, vastusta päin
Mailat koholla näin
 
ja varmaan kannessa on myös vihjaus Melvilleen, ainakin baseballin osuus on siinä pyyhitty pois.
 
 
Book Review: The Art of Fielding by Chad Harbach




11 kommenttia:

  1. Kyllä tämä varmaan on minun juttuni, uskoisin vahvasti. Kuulostaa juuri sellaiselta kirjalta, josta pidän ja joka imaisee mukaansa. Ärsyttäväähän tuo tosiaan on, jos tuntuu, että jotain jää tavoittamatta, koska ei tunne kirjan kuvaamaa kulttuuria tarpeeksi. Mutta sen kanssa kai täytyy vaan selvitä... Tulisikohan tämä nopeasti vastaan minunkin kirjastossani, vaikkapa bestseller-hyllyssä...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis en ole lukenut niitä kirjoja, joita tässä kirjassa mainitaan, tai pitäisi tunnistaa - kulttuurina tuo amerikkalaisuus ei niin omituinen eikä outo ole. Ehkä tämän kirjan ilo oli sitä, että se oli myös tuollainen aika kevyt. En vaan aina saa kiinni, että olisiko tällaisessa kirjassa syvempääkin sanomaa...

      Toivottavasti tulee vastaan, oman kirjastokappaleeni jätin 500 kilsan päähän =) - mutta siis mukava kuulla muiden ajatuksia tästä!

      Poista
  2. Luin jostain, että kirjailijaa on verrattu John Irvingiin. Sikälikin olisi mukava lukea tämä. Pitää siis Suketuksen tavoin katsella, josko tulisi vastaan kirjastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irving on myös yksi kirjailija, johon en ole tutustunut... Pitänee lukea hänenkin tuotantoaan. Jotenkin mä vaan en tunnu löytävän sitä syvintä sanomaa joistakin kirjoista =O

      Poista
  3. Nappasin tämän itsekin viime viikolla kirjaston uutuushyllystä lainaan, mutten ole vielä ehtinyt aloittaa tätä vielä. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! kiva kuulla, mitä tykkäät kirjasta. Haluan niin lukea, miten muut lukijat lukevat tämän!

      Poista
  4. Sain kirjan käsiini tänään ja heti piti googlettaa, että löytyisikö tästä blogitekstejä. Lupaavalta vaikuttaa ainakin sinun kertomasi perusteella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tätä ei ole hirveästi näkynyt blogeissa, joten kiva nähdä, mitä tykkäsit!

      Poista
  5. Minäkin sitten varasin kirjastosta tämän luettavakseni. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että ei ole minun kirjani. Koska arviot ovat olleet hyvin positiivisia, käännyin sitten Amazonin puoleen ja etsin käsiini sieltä amerikkalaisten kirjoittamat yhden tähden arviot.
    Todellisuudessa ei olisi mitenkään mahdollista, että toista vuotta collegessa opiskeleva voisi tuoda baseball-joukkueeseen jonkun tuntemattoman kaverin ja vielä hankkia kaverille stipendin.
    Ja koska näin, niin mielestäni koko kirjalta putoaa pohja. Lisäksi arvioissa valitettiin mm. henkilöhahmojen nimiä (ärsyttäviä) ja kirjoittamista (missä kustannusvirkailija?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kirjat eivät aina sovi kaikille. En mielestäni kirjoittanut mitenkään erityisen positiivisesti tästä kirjasta, kirjoitin myös niistä asioista, joita ihmettelin kirjassa (mutta ne tulevat vasta tuossa oman tekstini loppuosassa).

      Realismi ja ovatko kirjan tapahtumat mahdollisesti tapahtuneet tai mahdollisia ei kiinnosta minua kirjoissa pätkän vertaa. Enemmän minua kiinnostaa kirjan tarina kokonaisuutena.

      Onkohan suomentaja pelastanut kirjan, kun se ei mielestäni mitenkään kökkö ollut. Mutta nämä kirjoitukseni ovat tosiaan aivan vain omia lukukokemuksiani, eivät muiden. Minusta on hienoa, että jokainen kokee kirjan eri tavalla.

      Poista
  6. Minä rakastin tätä kirjaa - ja nimenomaan amerikkalaisen ns. suuren lukuromaanin perinteen kunniakkaana jatkajana. Erittelee paremmin kun ehdin blogata. Siis erittelen (en pysty jostain syystä korjaamaan).

    Kansi liittyy myös koulun logoon, se on melkein suoraan se (kirjassa kuvattuna).

    VastaaPoista