MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 26. helmikuuta 2013

Chitra Banerjee Divakaruni: Hopealaakson salaisuus - lukudiplomi II


Chitra Banerjee Divakarunin Hopealaakson salaisuus (2004, Tammi) on kiinnostanut minua pitkään, ja kun huomasin, että tämä kirja sopii Lukudiplomi-suoritukseksi, niin lukaisin kirjan läpi.


Chitra Banerjee Divakaruni on syntynyt Intiassa, mutta asuu nykyisin Yhdysvaltain Texasissa. Hän on kirjoittanut novelleja, romaaneja ja runoja. Hopealaakson salaisuus on ensimmäinen osa nuorten fantasiasarjaan, joka sijoittuu Intiaan. 
 
Kirja alkaa Kalkuttan kaduilta, joilla elää 12-vuotias poika Anand, joka perhettään auttaakseen tekee työtä huonolla palkalla. Perheen isä on kadonnut lähdettyään töihin Dubaihin, perheen lapset ovat joutuneet luopumaan koulunkäynnistä ja perhe on muuttanut slummiin, jossa Anandin pikkusisko on nähnyt kauhean surmatyön ja muuttunut puhumattomaksi. Paljon huonommin ei voisi siis mennä, mutta Anandilta riittää empatiaa kadulla istuvalle vanhalle miehelle, jolle Anand tarjoaa oman ruokansa ja juomansa. 
 
Illalla sama mies astuu Anandin kotiin ihmeellinen säteily ympärillään. Mies kutsuu Anandin mukaansa matkaan, mutta Anand epäröi, kunnes vanha mies parantaa pikkusiskon. 
 
Alkaa suuri seikkailu, joka on esteitä täynnä. Ensiksikin pitää löytää vanha mies, joka antoi niin merkilliset ohjeet tapaamiselle, ettei Anand oikein ymmärtänyt niitä. Matkalla hän tapaa kadulla elävän takkutukkaisen tytön, joka lupaa auttaa Anandia.
 
Vanha mies löytyy juna-asemalta, ainakin Anand luulee niin. Mies muuttuu yhtäkkiä:
 
Vanhan miehen ilme oli muuttunut ja hymyn tilalla oli nyt pilkallinen irvistys. Mutta todellinen ero oli silmissä. Ne olivat harmaat kuin kivi, ja kiven tavoin ne olivat himmeät, niin että niihin katsoessaan Anand ei nähnt peilikuvaansa. Niissä ei ollut yhtään valoa, vain sameaa pimeyttä, joka oli valmis vangitsemaan ja ahmaisemaan kaiken mikä uskaltaisi lähelle.  


Kuten niin monessa muussakin fantasiaseikkailuissa tässäkin seikkailevat nuoret: Anand ja tyttö, joka saa vasta myöhemmin nimen. Hyvä vanha mies on heidän oppaansa, ja muotoaan muuttava mies on pahis, joka yrittää saada reissulaiset valtaansa. Anandilla on mukana esine, joka pitää saada kotipaikkaansa Hopealaaksoon. Matkalla reissulaiset kohtaavat esteitä ja onnettomuuksia, ja Anand on joutua useaan kertaan pahan valtaan. 

Pidin teoksen alusta, jossa seikkaillaan Kalkuttan kaduilla, ja pidin erityisen paljon kohdasta, jossa vanha mies antaa tytölle luvan tulla mukaan ja laittaa tytön valitsemaan nimen itselleen: 

"Nisha! Yö!" tyttö huudahti ja katsoi häntä ilahtuneena. "Ihanaa!" Hän lisäsi uneksivasti. "Olen aina pitänyt yötaivaan katselemisesta, kun kaukaiset tähdet vilkuttavat minulle, kun pilvet liukuvat Vanhan Kuuttaren kasvojen yli. Ne saivat aina omat ongelmani tuntumaan vähemmän tärkeiltä."

Nisha-nimellä on erityinen merkitys elämässäni. 

Muuten kirja ei ole kovin yllättävä: vaaroja ja esteitä tulee matkaan, jonka määränpää on Himalajalla, tämän tästä eteen. Välillä lapset eivät pysty selvittämään esteitä, ja heitä auttamaan tulee mungo, jolle Nisha antaa nimen Rajah. Esteinä lasten pitää mm. ylittää joki ja sola, jotka elävät ja vain taikavoimin on mahdollista päästä niiden yli. 

Lukudiplomi-tehtävän valitsin kasiluokan Sinuhesta, ja vaikka pelikortit tuntuivatkin kivalta idealta, piirsin tällaisen juonikaavion, jossa näkyy Anandin ja Nishan matka ja matkan tärkeimmät tapahtumat.





Kun Anand ja Nisha ovat saaneet esineen (kotilo) vietyä Hopealaaksoon, heidän täytyy valita: jäädäkö veljeskuntaan vai palatako kotiin?

****

Kirja oli tyypillinen fantasiatarina esineineen ja matkoineen. Kiintoisaa kirjassa oli lähinnä sen alku Kalkuttassa ja tytön mukana olo: Nisha joutui tyttönä tappelemaan matkalle mukaan pääsystä ja lopuksi vielä laitettiin maailmaa uuteen järjestykseen, sillä veljeskunta tietenkin tarkoittaa vain poikia ja miehiä. 

Kirja oli selvästi suunnattu nuorelle lukijalle, ja kyllähän tässä päästiin etenemään kivasti esteestä toiseen, mutta itse en ole lukenut kovin yllättävää fantasiatarinaa, eikä tämäkään ollut kovin erilainen kuin kaikki muut lukemani fantasiaseikkailut. 

Chitra Banerjee Divakaruni: Hopealaakson salaisuus
2004, Tammi
alkuperäinen teos: The Conch Bearer 2003
suomentanut Arja Gothoni
252 sivua
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti