Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Katri Rauanjoen Jonain keväänä herään (2016, Atena) -teoksen lukemista emmin, mutta onneksi en liian kauan, sillä kirja oli parasta kotimaista, jota olen pitkään aikaan lukenut. Kirjan aihe, masennus, ei juuri etukäteen houkutellut, mutta koska kirja oli lukupinon päällimmäisenä, päätin antaa sille mahdollisuuden. 

Kerttu on suomalainen pärjääjä. Hän on keski-ikäinen, hänellä on aviomies ja lapsia, talo ja keskiluokkainen työ. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta ei kuitenkaan ole. Marraskuun hämärissä tapahtuu jotain, joka saa Kertun elämän romahtamaan. Lisäksi mikään ei tunnu olevan puitteista huolimatta niin kuin pitäisi. Tai ei ainakaan täydellistä. 

Mutta niinhän minä olin ajatellut. Kironnut mielessäni kaikkea, mikä ei mahtunut kuvitellun elämäntapablogin etusivulle. Ja mitä enemmän arki nilkutti, sitä enemmän huusin, karjuin, paiskoin eteisen tavaraläjiä. Keräsin sillä tavalla viimeiset voimani käydä päin epätäydellisyyttä. 

Kerttu lähtee sairauslomalle töistä ja pääsee juttusille psykologin kanssa, ja vihdoin hän pääsee kertomaan kaiken, mikä hänen mieltään painaa. 

Teoksessa parasta on se, että talven jälkeen saapuu kevät. Pitkän mustan jakson jälkeen paistaa aurinko. 

Minun teki mieli ajaa moottoritielle, ajaa lujaa ja huudattaa radiota, laulaa mukana. Pitkästä aikaa halusin laulaa mukana. 

Pidin Rauanjoen tyylistä, eri tunneskaalat oli saatu kirjan tekstiin kirjoitettua niin, että halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä menneisyydessä oli tapahtunut. Tarina ei tuntunut teennäiseltä, vaan kaikki oli tässä kirjassa jotenkin niin totta. Lopuksi voi sanoa, että todellakin, onpa ihanaa, että lopussa on kevät. 

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

2016, Atena

249 sivua