Joel Haahtela: Perhoskerääjä & Naiset katsovat vastavaloon

Uuden vuoden kunniaksi listailen täälläkin blogissa vuoden luettuja, mutta sitä ennen täytyy iskeä eetteriin tällainen unohdettu teksti, joka on odotuttanut itseään kesästä alkaen. Tarkoitukseni oli lukea kaikki loput Joel Haahtelan kirjat, mutta kirjat uuvuttivat minut, pari jäi kesken - myös se tämänvuotinen Haahtelan uusin.

 

Mutta tässä muistoja kesältä, luonnoksissa virunut teksti.

 

 

 

 

Joel Haahtelan Perhoskerääjässä (2011/2006, Otava) mies saa Henri Ruzicka  -nimiseltä mieheltä testamentissa kaiken tämän perinnön. Mies miettii, että miksi ihmeessä, koska ei tunne Ruzickaa.

 

Miehen vaimo on työmatkalla, joten mies on vapaa lähtemään tutkimaan Ruzickan mennyttä elämää. Ruzickan talosta hän löytää kirjeitä eräälle Anna Prinzille, joka asuu edelleen kotitalossaan Saksassa. Mies lähtee tapamaan Annaa Saksaan, koska kirjeissä Anna ei osaa sanoa, miksi mies on saanut perinnön.  

 

Kirjassa on siis sama tarina, mikä niin usein Haahtelan kirjoissa: on mies, joka etsii jotain menneisyydestä. Tällä kertaa mies ei etsi rakkautta eikä naista, eikä nuoruutta, vaan hän etsii sitä, mikä yhdisti herra Ruzickan ja hänen oman elämänsä niin voimakkaasti, että Ruzicka halusi antaa miehelle kaiken, mitä elämänsä aikana omisti.

Miten lähelle totuutta miehen on edes mahdollista päästä monen vuosikymmenen taakse?

En ollut varma mikä Annan kertomuksesta oli todella Henri Ruzickan kertomusta, mikä hänen omaa kuvitelmaansa, mikä sekoittui lapsuuden satuihin. Ja mikä oikeastaan oli todellista? Oliko todellisuus sillä hetkellä kun se tapahtui, vai nyt seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin kun Anna Prinz yritti muistella unohtunutta päivää, joka oli kerrottu hänelle yhtenä tuulisena yönä, oliko todellisuus syntynyt Henrille hänen vangitessaan perhosen, vai myöhemmin kun asiat olivat alkaneet hakea muotoa ja selitystä hänen mielessään ja unissaan, olisko todellisuus vasta nyt kun kirjoitin näitä sanoja, vai oliko todellisuus jonkinlainen yhteenlausuma kaikesta nähdystä ja kuullusta, alati muuntuva, ikuisesti virtaava, jokaisena päivänä uuden muotonsa hakeva - - 

Miten perhoset liittyvät tarinaan? Ruzicka on perhoskerääjä, jolle perhoset ovat paitsi intohimo myös pakkomielle.

Perhonen oli jäänyt liitelemään heidän yläpuolelleen, näyttänyt hetken aikaa jo katoavan, kunnes se oli äkisti muuttanut suuntaa, lepatellut alaspäin ja laskeutunut hänen äitinsä hihansuulle. Perhonen oli jäänyt siihen, levitellyt siipiään pökertyneenä auringosta, ja he olivat kaikki katselleet sitä ihmetellen.

Parasta Haahtelassa, vaikka tämä kirja ei nyt ehkä aivan loistokkainta kirjailijaa ollutkaan, on hänen tapansa luoda tuokiokuvia, hetkiä, joissa lukijana pääsin pysähtymään ja huokaisemaan. 

Nainen kuunteli minua ja sanoi haluavansa antaa jotain. - - 

Hän otti hameensa, laski sen polvilleen, leikkasi kankaasta palan, taitteli sen neljään osaan ja antoi minulle. Kun kysyin miten hän saattoi enää käyttää hametta, hän pani sen ylleen ja sanoi: huonosti. Vasemman lantion kohdalla olin neliskanttinen reikä. Panin sormeni sen päälle, tunsin kankaan reunan, hänen ihonsa. Muistatko, hän kysyi, juuri siihen kohtaan olin koskenut häntä ensimmäisen kerran.   

Otin matkalukemiseksi junaan Haahtelan Naiset katsovat vastavaloon -teoksen 2002/2000, Otava), josta aloin tunnistaa kohdan sieltä ja toisen täältä. Pian tulikin olo, että olen kirjan jo aiemmin lukenut, mutta matkalla en sitä saanut tarkistettua, joten tuli sitten luettua kirja toiseen kertaan. Mikä oli ehkä hyvä, koska ensimmäisellä kerralla en ollut aivan kaikkea ymmärtänyt. Nytkin kirjaa lukiessani kävi mielessä, että aika moni asia tässä kirjassa jää salatuksi, mutta kun matkalla luin kirjaa hitaasti, tulivat asiat tarkasti mukaan lukumatkassa. 

Kirjassa eletään vähän aikaa sitten naimisiin menneiden Klausin ja Lilianin, ja heidän pariskuntatuttaviensa kanssa. Naapuriin muuttaneella Emmalla tuntuu olevan salaisuuksia, joita naapurin kukkia kasteleva Lilian alkaa vaivihkaa selvitellä. Naiset ystävystyvät oikein hyvin keskenään, ja salaisuudetkin alkavat selvitä ehkä liiankin hyvin. 

En osaa vieläkään päättää, mikä tämä kirja oikeastaan on. Ehkä jonkinlainen trillerimäinen keskiluokkaisuuden kulissien taakse kurkistamiskirja? Kaikki ei olekaan aivan sitä, miltä näyttää. Vaikka paksut verhot ikkunassa pitävät Münchenin olympialaisten terroristit poissa omasta elämästä, voi omassa elämässä olla omia terroristeja naapurissa (kuvainnollisesti)? Ehkä kirjan voisi nähdä myös Lilianin kasvutarinana?

 

Joel Haahtela: Perhoskerääjä

2011, Otava (Seven-pokkari)

alkuperäinen vuodelta 2006

189 sivua

(oma kirjahylly)

Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon

2002, Otava (Seven-pokkari)

alkuperäinen vuodelta 2000

201 sivua

(oma kirjahylly)

Joel Haahtela Lumipäiväkirja (2008, Otava)

Joel Haahtela: Traumbach (2012, Otava)

Joel Haahtela Naiset katsovat vastavaloon (2000, Otava)

Elena  (2003, Otava)