Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20 (2013, Schildts & Söderströms) osui silmiini ja käsiini kirjaston pikalainoista. Kiinnostuin kirjasta alun perin Hesarin jutun perusteella, jossa Rosenlund kertoi elämästään nyky-Suomen köyhänä. Rosenlundin kirjassa onkin oikeastaan sitä samaa pohdintaa, jota Hesarin jutussa: miten tukholmalaisen lähiön köyhän perheen lapsesta kasvaa köyhä aikuinen vantaalaiseen lähiöön.
Nämä ovat kuusi- ja seitsenkerroksisia taloja, jotka ovat seisseet paikallaan Myyrmäessä 70-luvun alusta asti. Meidän taloamme ympäröivät yhtä korkeat tai jopa vielä korkeammat kerrostalot. Olinpa missä huoneessa tahansa, aina joku näkee minut: aina joltain parvekkeelta tai jostain ikkunasta näkee suoraan meidän kotiimme. Tänne ei voi piiloutua.
Mikä sitten on kuljettanut köyhän pojan yhtä köyhäksi mieheksi ja isäksi? Fittjassa pojalla oli äiti, joka teki työtä matalapalkka-alalla, ja isä, joka maksoi kotiin lastensa elämisestä, jos jaksoi. Poika muutti Suomeen, halusi opiskella ja työkseen kirjoittaa. Mutta hänen valitsemansa ala ei vain ole kovinkaan rahakas. Opiskelujen alkaessa nuori mies saa lapsen, ja hänen vaimonsa sairastuu. Vaimo sairastaa masennusta ja mies yrittää ehtiä hoitamaan lapset päiväkodista kotiin, pätkätyöt ja opiskelut - ja kirjoittamisen. Välillä hän ahdistuu, sillä elämä on pennin venyttämistä ja makaronien syömistä kuun lopussa, kun rahat ovat loppuneet.
Kirjan kantava teema on se, miten köyhyys periytyy. Onko köyhyyden kierrettä mahdollisuus katkaista?
"Koin, että minulla olisi pitänyt olla valmiudet katkaista lapsuuteni köyhyys, mutta en onnistunut. On olemassa yhteiskunnallisia rakenteita, jotka eivät salli sitä. Esimerkiksi se, että on töitä, joista saadulla palkalla ei voi elättää perhettään. Tai se, etten voi saada parempipalkkaista työtä ilman tutkintoa, mutta minulla ei ole varaa opiskella."
Näin Rosenlund kuvaa kierrettä HS:n jutussa. Kirjassa kuuluu vihainen ääni siitä, miten Rosenlund, se köyhä poika, josta kasvaa köyhä mies, epäonnistuu yrityksessään päästä yhteiskunnassa ylöspäin. Onko hänen mahdollista katkaista kierre edes omien lastensa kohdalta?
Yhteiskunta luo paineita. Pitää suorittaa. Pitää olla tietynlainen. Pitää järjestää lapsille harrastuksia, pitää ostaa heille uusia polkupyöriä ja auttaa heitä saamaan kaikki se, mitä ympäröivä yhteiskunta olettaa iloisten ja onnellisten lasten omistavan, ja tulemaan sellaisiksi, millaisia ympäröivä yhteiskunta olettaa iloisten ja onnellisten lasten olevat. Pitää olla loppututkinto, hyvät arvosanat ja kokemusta. Pitää käydä töissä, saada palkkaa, hankkia tuloja, ansaita, kuluttaa.
Itse luin kirjaa matkalla sellaisten aikuisten ja lasten seurassa, jotka elävät juuri niin kuin yhteiskunta olettaa. Kun ympärillä velloo 20-päinen lapsikatras, jolla on käsissään uusimmat padit ja tabletit, on kontrasti myyrmäkeläislähiöläiselämään melkoisen järisyttävä.
*****
Mistä en pitänyt kirjassa?
Siitä, että asiat junnasivat paikallaan. Ahdistus kasvoi, velloi ja pysyi paikallaan. Ehkä tämä oli tahallista, sillä niin myös köyhän perheen elämä velloi ja pysyi paikallaan: pelastusta ei ollut näkyvissä
Mistä pidin kirjassa?
Siitä, että tämä oli pitkästä aikaa kirja, jossa oli sanoma.
Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20
2013, Schildts & Söderströms
suomentanut Ulrika Enckell
159 sivua
Tämän haluan lukea.
VastaaPoistaKöyhyys yksinäänkin tekee elämästä haastavan, raskaan ja joskus toivottomankin, joten jos arkeen kuuluu myös sairautta ja muita haasteita, ei kauniisti auringonsäteitä taittava vesipisara paljon päivää piristä.
Kiitos lehtijutun lainauksista myös!
Joo, ja köyhyys ja sairaus liittyivät tässä kirjassa yhteen aika vahvasti. Ehkä ilman toista ei olisi ollut toistakaan?
PoistaKiinnostava puheenavaus tämä oli.
Luin itse kirjan joskus viime vuoden puolella ja kirjoitinkin siitä. Rosenlund kuvaa mielestäni taitavasti sen, miten luiskahdetaan köyhyysloukkuun. Heidän perheessään putoamisen aiheutti vaimon sairastuminen.
VastaaPoistaTämä kirja on yksi Runeberg-ehdokkaista ruotsinkielisenä Kopparbergsvägen 20. Kohtahan se selviää, 5. helmikuuta! Pidän niin peukkua Rosenlundille. Hänellä olisi ainakin käyttöä palkintosummalle, ja miten se kannustaisikaan häntä kirjoittamaan muuta, kun se pahin on nyt purettu.
Jännää pian nähdä, miten käy kirjailijan!
PoistaSairaus tosiaan oli syynä köyhyyteen ja ehkä myös se, että kulttuuriala ei ole se, joka tuo hirveästi rahaa kotiin ja ruokaa pöytään.
Varmaan myös se, että tukiverkostoa ei ollut tarjolla ja lähellä, edesauttoi ongelmien vyörymistä perheeseen.
Mielenkiintoinen kirja. Köyhyys on loukku, joka voi kohdata kenet vaan. Työttömyys, sairastuminen, avioero, puolison kuolema... Maija, tiivisti sen hyvin, silloin ei ole paljon kauneuteen varaa.
VastaaPoistaNiin, jos ei ole rahaa ruokaan, voi sanoa olevansa köyhä. Tosin nykypäivänä ehkä myös tarvitaan hieman liikaa kulutusta siihen, että olisi "normaali".
PoistaVarasin tämän kirjastosta, odottelen kirjaa. Kiinnostaa kovasti.
VastaaPoistaJee, kiva odotella, mitä ajatuksia kirja herättää sinussa!
PoistaTiesin, että sinuun voi luottaa, olit taas ehtinyt ensin. Varasin kirjan tuon Hesarin jutun jälkeen ja nyt se saapu kirjastooni.
VastaaPoistaKirja on surullinen ja aiheuttaa nieleskelyä, mikään ei muutu paremmaksi. Valitettavasti se on myös totta nykypäivän Suomessa, olen joutunut seuraamaan kuinka yhden palkan varassa sinnittelevät lapsiperheet ovat samassa suossa kävivät töissä tai eivät. Joku täällä mättää.
Rosenlund on toki tehnyt sarjan huonoja valintoja, mutta 20-vuotiaana tehtyjä valintoja on helppo jälkikäteen arvostella.
Toivon vain, että tämän kirjan kirjoittaminen avaa hänelle uusia mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään!
Varasin tämän kirjan heti kun Hesarin haastattelu ilmestyi ja nyt se oli vihdoin kirjastossa. Kirja on surullista luettavaa, koska se on totta. Valitettavasti nykypäivän Suomessa on paljon ihmisiä, lähinnä yksinhuoltajia, joiden taloudelliseen tilanteeseen työssäkäynti ei vaikuta millään tavalla.
VastaaPoistaVoidaan toki kritisoida Rosenlundin tekemiä valintoja, mutta harvat tekevät 20-vuotiaita mitään maailman parhaita ratkaisuja, kaikilla ne eivät vain vaikuta ratkaisevasti loppuelämään.
Toivottavasti kirja avaa hänelle uusia mahdollisuuksia niin, ettei yksi lintsikäynti tai leffalippu kaada koko kuun taloutta.
Olin odottanut vähän romaanimaisempaa otetta haastattelun perusteella, mutta kirja onkin eräänlainen köyhyyden manifesti.
Luin kirjan innolla, sillä tiedän itsekin, mitä on olla köyhä ja sairas. Kiitos Rosenlundille, että hän niin rohkeasti tuo köyhälle ja sairaalle äänen! Köyhyys ja sairaus marginalisoi, tosin Mathias tuntuu sittenkin olevan niin vahva, että selviää kierteestä tavalla tai toisella, uskoisin niin. Hänellä kun kuitenkin on esim. älyllisiä ja kirjallisia resursseja, mitä taas sairaalla ei välttämättä ole. Tunsin myötätuntoa kirjaa lukiessani. Kiinnostava ehdottomasti!
VastaaPoistaSanna