Yousif Abu al Fawz: Taikalintu & Hanna Hällsten: Mangojen aika

Pääsiäisen lopuksi vielä kaksi kirjaa edellisviikon teemaan liittyen: kaksi hyvin erilaista tarinaa maahamme muuttaneista ihmisistä. 

Yousif Abu al Fawzin Taikalintu (2000, Like) -teokseen törmäsin Marjatan kirjablogissa, ja luin kirjan samantien, koska se vaikutti kiinnostavalta. Abu al Fawz (s.1956) pakeni kotimaastaan Irakista jo vuonna 1979 ja päätyi lopulta Suomeen, josta sai turvapaikan. Etsin tietoa netistä kirjailijasta: hänellä on kirjoja, joita ei ole julkaistu suomeksi. Hesarin mukaan hänellä oli tekeillä (jo vuonna 2011) kirja Helsinkiin pommi-iskua suunnittelevista islamisteista. 

Taikalintu on kuitenkin novellikokoelma, jonka novelleissa irakilainen mies elää Suomessa, Virossa ja Venäjällä, niissä paikoissa, joita pitkin Abu al Fawz saapui Suomeen. Varsinkin alkupään novellit vievät lukijan kertojan muistoissa Irakiin Bagdadiin, välillä painajaisissa, välillä muistoissa. Toisen irakilaiskirjailijamme Hassan Blasimin tavoin novelleissa kohtaavat eri aikatasot, mutta Abu al Fawzin novellit eivät ole aivan yhtä raakoja, pitkiä ja kimurantteja kuin Blasimin. Taikalintu-kokoelmassa pidin erityisesti niistä novelleista, joissa kertojaminä elää (suomalaisten) naisten kanssa: näissä novelleissa ei teemana ole naisten alistaminen (niin kuin niin monessa), vaan toisen käyttäytymisen ihmettely miellyttävässä ja humoristisessa mielessä. Erityisesti pidin "Eräänä iltana" -novellista, jossa kertoja rakentaa junan ikkunasta näkemälleen kohtaukselle tarinan: toisaalta tullut mies tulee naisensa jättämäksi, ja joutuu miettimään, miten rakentaa elämänsä uuden ja kotimaan odotuksia vastaavaksi. Sukulaiset haluavat rahaa rikkaasta Euroopasta, mutta mies saa korkeintaan tiskaajan työtä, mikä ei elätä edes häntä itseään. 

Teos oli kiinnostava, koska tässä äänen sai irakilainen kirjailija. Harmi, ettei kirjailijan muita teoksia ole suomennettu. 

Yousif Abu al Fawz: Taikalintu 

200o, Like

alkuteos: Ta'ir al Dahsha

suomentanut Marko Juntunen

162 sivua 

Toinen teos, jonka luin pääsiäislomalla oli Hanna Hällstenin Mangojen aika (2015, Robustos). Törmäsin tähän teokseen jossain kirjablogissa, jonka olen nyt hukannut. Mangojen aika jatkaa siitä, mihin edellä mainitsemani novelli päättyy: oman kotimaan vaatimukset törmäävät uuden kotimaan mahdollisuuksiin. 

David muuttaa Suomeen päästyään opiskelemaan suomalaiseen oppilaitokseen. Hän elää suomalaisen Eveliinan ja heidän poikansa kanssa. Eveliina ei ole koskaan varma, haluaako David elää heidän kanssaan ja rakastaako mies häntä, sillä David on aina jossain menossa, muualla. 

Kirjan takakansi kertoo, miten Davidin sydän on edelleen kotimaassa, siellä missä mangot kasvavat. Lukijana ärsyynnyin Davidin hahmosta, sillä tuntuu, että sydäntä tällä ei ole ollenkaan: mies elää fiiliksensä mukaan ja juoksee naisen luota toisen luokse. Ärsyynnyin myös valinnasta kertoa Davidin tarina; valinnanmahdollisuuksia olisi ollut muitakin, sillä kirjassa oli mielenkiintoisia henkilöhahmoja sekä Suomessa että Afrikassa, mutta nämä muut henkilöt jäivät sivuhenkilöiden rooliin kirjassa. Varsinkin Afrikan suunnalla tuntui olevan näitä kiinnostavia hahmoja, kuten Davidin äiti, joiden tarina olisi ollut kiinnostava ihan vaikka yksinään. 

Kirja oli kaikesta huolimatta mukava lukea, välillä tarina hyppi menneisyyteen toiseen paikkaan, mutta kuten edellä kirjoitin, nämä koukkaukset olivat kiinnostavia ja välillä uhkasivat olla myös kiinnostavampia kuin Davidin tarina. Kiinnostavaa oli kirjan lopussa myös Davidin vanhempien mielipiteet, jopa yllättäviä - David olisi voinut kasvaa kirjassa samalla tavalla kuin hänen vanhempansa. 

Hanna Hällsten: Mangojen aika 

2015, Robustos

281 sivua


Ps. Alempana myös toinen postaus, Hiraiden Kissavieras-teoksesta. Halusin saada maaliskuussa lukemani kirjat postattua ennen huhtikuuta =D.