Ali Smithin Oli kerran kello nolla (2013, Otava) oli minulla luettavana jo viime vuoden puolella, mutta kirja jäi kesken. Päätin aloittaa kirjan uudelleen, ihan vain siksi, että jos minulta jäi jotain alusta ymmärtämättä. Kirjan jatko-osa kun tuntui hieman vaikealta, enkä oikein osannut liittää sitä aiemmin kirjasta lukemaani. Pääsin toisella lukukerralla hieman pidemmälle kuin ensimmäisellä kerralla lukiessani kirjaa. Tipahdin siis vasta hieman myöhemmin kärryiltä. En mitenkään saanut lukemaani mahtumaan kirjan alun juoneen, vaikka välillä kirjassa vilahtaakin tutulta kuulostavia nimiä. Tämä kirja täytyisi lukea varmaan vielä kerran, että saisin sen jotenkin haltuuni.
Savon sanomissa kirjoitetaan kirjasta mm. näin:
Kirja on haastava. Nokittelevat englanninkieliset keskustelut, mielleyhtymästä toiseen säntäilyt, vitsit, aikaleikkaukset ja kertojaposition vaihdokset eksyttävät välillä niin lukijaa kuin epäilemättä kääntäjääkin. Suositeltavissa vain kirjallisuuden harrastajille.
Tyydytystä ei tarjota yhtä paljon kuin hämmennystä, vieläpä kun on hyvin vaikea sanoa, mistä kaikessa on kysymys. Kun kaikesta kertoo, niin mikään ei muodostu olennaiseksi.
Tunnen tyydytystä, että myöskin lehteen kirjoittava kriitikko tuntuu olevan hieman eksyksissä luettuaan kirjan.
Enemmän kirjasta saakin irti Maailman kirjat - sivustolta, jonne Mirka Korhola on kirjoittanut kirjasta. Korholan tekstissä kirjan juonikin alkaa tuntua järkevältä ja myöskin kaikki ne tarinat, joita Milesin ympäriltä kerrotaan, saavat merkityksensä.
Juonena kirjassa siis on se, että Miles on päivälliskutsuilla uuden ystävänsä kutsumana ja kesken ruokailun Miles menee talon yläkertaan, jää vierashuoneeseen, eikä halua tulla sieltä pois. Tämän jälkeen muistellaan nuoruusvuosien Euroopan-matkaa, seurataan keskustelua ruokapöydän ympäriltä ja käydään vanhuksen vieressä kuuntelemassa tarinoita sekä kurkistetaan tavallista lasta syvällisemmin ajattelevan yhdeksänvuotiaan Brooken maailmaan.
Itse tarvitsin apua kirjan järjestämiseen mielessäni. Ehkä tosiaan palaan vielä joskus kirjaan ja ymmärrän sen paremmin. Nyt jäin haahuilemaan epätietoisuuden maahan, miettimään ymmärsinkö kaiken ja jos ymmärsin, niin oikeinko.
Blogimaailmassa tätä ovat hämmästelleet myös:
Ali Smith: Oli kerran kello nolla
2013, Otava
There but for the 2011
suomentanut Kristiina Drews
277 sivua
Ali Smithin Oli kerran kello nolla oli ohittunut minulta. Sain lukea alkua jonkin verran uusiksi. Sitten pääsin tarinaan ja pidin kovasti. Haluan lukea Satunnaisen myös.
VastaaPoista