J.P. Pulkkinen: Kaikki onnelliset perheet / Helmi Kekkonen: Valinta - Pieniä kirjoituksia kirjoista ja kirjapinoja

Tämä kirjoitus piti kirjoittaa jo viime viikolla - suunnitelmana oli miettiä suomalaista kirjallisuutta suomalaisen kulttuurin päivänä, mutta olinkin sairastuvalla sellaisessa flunssassa, joka vei täysin ajatukset ja voimat. Tässä siis hieman lyhyemmin parista kirjasta, jotka olen lukenut. 

Minulla on huono tapa ostaa kirjoja alemyynneistä, kantaa kirjoja kirjastojen poistohyllyistä ja milloin mistäkin - ajatuksena, että kyllä minä nämäkin vielä jossain vaiheessa luen. Viime vuonna pykäsin haasteen kiivetään vuorelle eli luetaan oman kirjahyllyn kirjoja, siinä toivossa, että alkaisin lukea näitä "kirjavarastoni" kirjoja. No, en alkanut lukea, mutta tänä vuonna uusi yritys ja nyt on kaksi kirjaa kirjavuoresta taas luettuna. Katson jossain sopivassa välissä, että kuinka monta kirjaa pitäisi lukea sinne Mount Everestille - vielä minä sinne kiipeän!

J.P. Pulkkisen Kaikki onnelliset perheet (2008, Gummerus) nojaa Tolstoin maailmalle lähdettämään ajatukseen siitä, että kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia ja onnettomat taas onnettomia omalla tavallaan. Paitsi että onnettomat perheet tuntuvat olevan kirjallisuudessa onnettomia juuri sillä samalla tavalla. Kirjassa suomen kielen opettaja Antti ja naistenlehden toimittaja Sara kohtaavat toisensa ohikiitävän hetken Italiassa , kun ovat katsomassa jalismatsia!). Suomeen palattuaan he törmäävät taas toisiinsa ja minkäs teet, kun kiinnostus on herätetty ja se on molemminpuolista. Omat puolisot unohdetaan ja heille valehdellaan. Kuten edellä kirjoitin: onnettomat perheet ovat niin toistensa kaltaisia kirjoissa, ettei tässäkään kirjassa tarinaan tule sen enempää vaihtelua. Parasta kirjassa oli Antin kommentit ulkomaalaisten suomen kielen oppimisesta ja Helsinki-kuvaus. Ajatukseni olivat kovasti samanlaisia kuin Hannan, jonka blogi-kirjoituksen kaivoin esiin vuodelta 2010! 

J.P. Pulkkinen: Kaikki onnelliset perheet
2010, Teos
206 sivua

Helmi Kekkosen Valinta (2011, Avain) on myös kertomus perheestä, mutta tarina kerrotaan vasta perheen isän kuoltua sairauskohtaukseen. Äiti ja yksi perheen kolmesta lapsesta kohtaavat toisensa tyhjentäessään taloa uusia vuokralaisia varten. Tämä perhe on ollut onnellinen, sillä ne asiat, jotka olisivat tehneet perheen onnettomaksi, on vaiettu salaisuuksiksi. 

Talon siivoaminen ei onnistu, vaan naiset muistelevat menneitä: Aava-tytär sitä, minkälaista hänen lapsuutensa oli ja Ruut-äiti sitä, minkälaista elämä äitinä ja rakastettuna oli ja mitä tapahtui ennen aviomiehen löytymistä ja mistä salaisuudet alkoivat. Kirjassa tarina kerrotaan vuoroäänin, Ruutin ja Aavan näkökulmasta. Pidin ratkaisusta, sillä tässä kirjassa luvuissa ei kerrattu samoja tapahtumia, vaan kertojat liikkuivat eri aikatasoissa. 

Kekkosen kieli oli kaunista ja tunnelmoivaa. Jotenkin kielen takia jäin odottamaan pahempiakin salaisuuksia, mutta ehkä pahinta olikin se, että asioista tehtiin salaisuuksia vaikenemalla niistä. 

Helmi Kekkosen Valinta on julkaistu Avaimella, ja kun kaivelin muistiani, niin olenkin ollut kuuntelemassa Kekkosen kertomaa hänen uudesta kirjastaan kustantamolla (vuonna 2011). Tämä oli mukava kirja lukea ja tunnelmoida. Minulle kirja muuten on päätynyt divarista hintaan 1,60 (kirjassa oli hintalappu kannessa). 

Helmi Kekkonen: Valinta (2011, Avain)
160 sivua

Sanoisin, että kurkistus omaan kirjahyllyyn tuo käsiin ja luettavaksi helmiä, vaikka välillä kirjahyllyn aleista kotiin kannettavaksi jää sellaisia kirjoja, jotka eivät ole kiinnostaneet eivätkä saaneet tykkäämään muitakaan lukijoita. Näiden kirjojen ansio on ainakin se, että ne ovat kannellaan tai takakansitekstillään tai jollain muulla tavalla herättäneet kiinnostukseni. 

**************

Seuraavaksi ajattelin suomalaisen kulttuurin jälkifiilistelyissä keskittyä kotimaiseen kirjallisuuteen, tällä kertaa näiden uutuuskirjojen kanssa, joista Meri Kuusiston Amerikkalainen on jo hyvässä vauhdissa:

Ja naisten kuukauden kunniaksi luen erityisesti naistenkirjallisuutta: