Melinda Nadj Abonji: Kyyhkysten lähtö

Melinda Nadj Abonjin Kyyhkysten lähtö (2013, Lurra Editions) -kirjaa luin jo aiemmin, mutta se jäi harmittavasti kesken ja halusin ehdottomasti palata Kocsisin perheen pariin. Kirjallisuutta fudis-maista -lukuhaaste vei minut etsimään kirjoja entisen Jugoslavian maista ja ajattelin, että saisin Kyyhkysten lähdön haasteeseen mukaan. 

Kirja kuitenkin kertoo unkarilaisesta perheestä, joka asui Pohjois-Serbiassa Vojvodinassa ja muutti jo ennen Jugoslavian sotaa Sveitsiin. Myös kirjailija itse on muuttanut Sveitsiin Jugoslaviasta 5-vuotiaana. Eurooppalaista kirjallisuutta lukiessani olen huomannut sen, että kirjan tai kirjailijan paikantaminen johonkin tiettyyn maahan ei aina toimi: moni kirjailija on muuttanut toiseen maahan, on monikulttuurinen taustaltaan tai sijoittaa kirjansa aivan toiseen maahan kuin missä elää tai on elänyt. Ehkä täällä Euroopan perukoilla me suomalaiset pidämme enemmän kiinni valtioiden rajoista ja ajattelemme, että erityisesti kansallisuus määrittää ihmisen elämää. Ehkä näin onkin, sillä monessa kirjassa mietitään omaa identiteettiä - mutta identiteetti, etninen tai muu, ei aina ole niin selvä kuin meillä täällä Suomessa. No, kuitenkin tässä haasteessa luen loppuun kirjoja maittain; tästä eteenpäin siirtyneen lukemaan enemmän aihealueittain, jos joitakin haasteita keksin seurata. 

Melinda Nadj Abonji on siis unkarilais-sveitsiläinen kirjailija, näin hänen taustansa esittää mm. wikipedia. Hän syntyi Pohjois-Serbiassa, silloisessa Jugoslaviassa Vojvodinan alueella, jossa on suuri unkarilaisvähemmistö, alue kuului ennen I maailmansotaa Itävalta-Unkariin. Kun kirjailija oli 5-vuotias (1973), hänen perheensä muutti Sveitsiin, koska he olivat vähemmistön asemassa kotimaassaan. Kyyhkysten lähtö -kirja on ainakin paikoin omaelämäkerrallista, sillä kirjassa on perhe, joka muuttaa unkarilaiskylästä Sveitsiin. Perheessä on vanhemmat ja kaksi tytärtä, joista Ildikon näkökulmasta maailmaa tarkastellaan. 

Ildiko on elänyt ja rakentanut elämänsä Sveitsissä jo kauan aikaa. Entinen elämä herää eloon, kun perhe lähtee matkalle kotikaupunkiinsa. Samalla Ildiko alkaa miettiä, kuka ja mikä hän on oikeastaan on. 

Isoäidin vaimea hyräily, sammakoiden öinen kurnutus, siat niiden killittäessä tihrusilmillään, kanan kiihtynyt kaakatus ennen teurastusta, illakot ja aprikoosiruusut, ronskit kiroukset, armoton kesäaurinko ja sen lisäksi haudutetun sipulin haju, minun topakka Móric-setäni, joka nousee yhtäkkiä ylös ja tanssii. Lapsuuteni ilmapiiri. 

Niin minä vastaan pitkän harkinnan jälkeen, kun eräs ystäväni vuosia myöhemmin kysyi, mitä kotimaa minulle merkitsee, ja montaa oleellista asiaa en sillä hetkellä edes muistanut. 

Miten lapsuuden aikainen elämä liittyy siihen elämään, joka nyt on? Ildikon vanhemmat osasivat yhden saksankielisen sanan muuttaessaan Sveitsiin. Se sana oli työ, ja sen sanan mukaa vanhemmat ovat eläneet: pesulatyöntekijöistä he ovat kohonneet kahvilan omistajiksi. Jokaisen päivän he ovat tehneet työtä, jotta heidän kaksi tytärtään saisi paremman elämän. Ihmiset ovat hyväksyneet perheen sveitsiläiseen kylään ja Sveitsin kansalaisiksi. Mutta mitä tapahtuu sitten, kun Jugoslavian sota puhkeaa ja ihmisiä tulee koko ajan enemmän ja enemmän maahan? Kaikki sveitsiläiset eivät ole asiasta innoissaan, ja toisaalta Kovicsin perhe joutuu miettimään joka päivä, mitä tapahtuu entisessä kotimaassa, miten sukulaiset pärjäävät?

Samaan aikaan Idliko kasvaa nuoreksi naiseksi, ja hän alkaa miettiä tulevaisuuttaan, ja väistämättä myös rakastuu. Sellaiseen mieheen, johon ei pitäisi, koska hän on serbi. Jugoslavian sota tuo miehen pakolaisena Sveitsiin ja perheen menneisyys vaikuttaa siihen, että vanhempien on vaikea sulattaa asiaa. 

Siis vaikeaa sinun isällesi, vaikeaa tai mahdotonta, minä vastaan (ja me olemme pähkäilleet jo monet kerrat, miten voisimme löytää sen neulan heinäsuovasta, sen ihanteellisen miehen, jota isämme toivovat tyttärilleen, kaikkein viimeiseksi serbin eikä takuulla venäläistä, mutta ei myöskään sveitsiläistä, ihanteellinen mies on unkarilainen, kaikkein paras olisi vajdasági magyar, Vojvodinan unkarilainen, jolle ei tarvitse ensin selittää historiaa, joka tietää mitä merkitsee kuulua vähemmistöön, ja koska hän sen tietää, hän onkin muuttanut muuttanut pois maasta Sveitsiin, hänellä on kunnon ammatti, siis ei mitään puhumis- tai maalaamis- tai musiikkihommia; sitä paitsi hänellä on karvaa myös ylähuulen päällä ja lyhyet hiukset, hän on aina ensimmäisenä kaivamassa lompakkoa vaivihkaa esiin, hän ei anna naisen ikinä maksaa ja syö mielellään tuhtia, miehistä ruokaa, siis täysi vastakohta  - - 

Kirjassa ei ole kovin paljon juonellisia tapahtumia, vaan siinä pohditaan elämää ja asioita pitkään. Muistot, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat pitkiksi virkkeiksi, joissa on paljon sivulauseita. Se, mitä oikeastaan tapahtuu, kietoutuu Ildikon kautta sanottuun, kuultuun, keskusteltuun ja nimenomaan ajateltuun. Koska ajattelu on monessa eri ajassa ja asiassa polveilevaa, vaatii kirjan lukeminen keskittymistä, mikä kuitenkin palkitaan. Kirja oli hieno, kaunis ja koskettava tarina nuoreksi naiseksi kasvamisesta ja menneisyytensä elämisestä ja hyväksymisestä.

Suosittelen sellaiselle lukijalle, jolla ei ole kiire ja joka haluaa ymmärtää entisen Jugoslavian ja nykyisen Euroopan elämää. Välillä kannattaa lukea muutakin kuin englantilaista, saksalaista tai ranskalaista kirjallisuutta. 

Melinda Nadj Abonji: Kyyhkysten lähtö 
2013, Lurra Editions
Tauben fliegen auf 2010
suomentanut Raija Nylander
276 sivua


Kirjaa ovat lukeneet myös Anneli ja Ulla. 

Kirjallisuutta futis-maista -lukuhaaste, maa Sveitsi.