Johan Bargumin Syyspurjehdus (2012, Tammi) on ollut lukulistallani jo useamman syksyn ajan. Syksyn, koska nimen perusteella miellän sen kirjaksi, joka on ehdottomasti luettava juuri syksyllä. Lukulistalla, koska olen kirjan nähnyt useammassa kirjablogissa aikojen saatossa, ja vain kehutussa mielessä.
Kirjan juoni on nopeasti kerrottu: kaksi entistä ystävystä, Olof ja Harald, lähtevät syyskuisena päivänä kesän viimeiselle purjehdukselle. Miehistä toinen kuolee reissulla, poliisit löytävät aseen, jossa on molempien miesten sormenjäljet. Vain toinen on elossa kertoakseen, mitä tapahtui. Loppuosa kirjasta käydäänkin läpi miehiä yhdistävää historiaa: lainaa, jonka toinen sai toiselta ja naista, jota molemmat rakastivat.
Bargum hämää lukijaa näkemään tarinan tämän toisen miehen näkökulmasta. Kunnes kertoja ja näkökulma vaihtuu. Se joka kuoli, kertookin saman tarinan - lainasta ja naisesta - aivan toisin, omasta näkökulmastaan käsin. Ja se näkökulma on täysin erilainen. Pidin tästä jujutuksesta: lukijana minun täytyi alkaa miettiä, että mikä mahtoikaan olla asioiden todellinen luonne? Tapahtuiko murha vai itsemurha? Kuka oikeastaan rakasti ja ketä? Ja mitä tämä kirja olikaan: rakkaus- vai rikoskirjallisuutta?
Teos oli mielenkiintoinen, koska siinä jäi paljon kertomatta ja paljon lukijan pääteltäväksi. Kirjoitin kirjasta tarkoituksellisesti niin, ettei tarinasta selviä juuri mitään. Minusta tähän kirjaan kannattaa tutustua niin, ettei siitä etukäteen tiedä juuri mitään. Meri, saaristo ja veneet ovat tässä kirjassa yksi olennainen tunnelmanluoja, ja minulle hieman vieraampi elementti kaikkinensa. Tarina tutustutti sopivalla tavallaa mereen ja sen kauneuteen ja armottomuuteen.
Johan Bargum: Syyspurjehdus
2012, Tammi
Seglats i september 2011
suomennos Marja Kyrö
120 sivua
Tämä on pieni timantti.
VastaaPoista