Juha Itkonen on pitkäaikainen luottokirjailijani, siksipä olin iloinen, kun Ajo (2014, Otava) tuli vastaani kirjaston uutuushyllyssä. Vielä enemmän innostuin, kun takakansi kertoi kirjan tarinasta: perheenäiti jättää kaiken ja pakenee. Sattui nimittäin niin, että tämä perheenäiti jätti kaiken ja pakeni - no, ei kovinkaan kauas, eikä pitkäksi aikaa. Toisaalta, ei myöskään kirjan päähenkilö Aino. Hän ajaa autolla Saksaan. Maahan, jossa hän on aiemmin aviomiehensä, Piin kanssa elänyt. Aino ja Pii ovat espoolaisia espoolaisuuden kaikessa merkityksessään: he ovat aikuisia, mutta vielä nuoria ja he ovat luoneet uriaan sekä kotimaassa että ulkomailla. Kaikki on ikään kuin hyvin, mutta jokin ei kuitenkaan ole: Miksi Pii haluaa muuttaa taas, haluaako tämä oikeastaan Ainoa mukaansa? Onko ura perhettä tärkeämpää?
Lukija pääsee paitsi Ainon mukaan myös 60-lukuun, jolloin nuori poika ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessaan haaveilee tulevasta elämästä. Minkälainen hänen elämänsä tuleekaan olemaan, on vasta suunnitelmissa.
Kaksi eri aikakautta yhdistyvät paitsi perheen sukupolvissa myös jonkinlaisessa mietinnässä siitä, miten äiti lastaan voi rakastaa - ja miten sen voi kestää, jos lapsensa menettää. Tai on vaarassa menettää.
Kirja oli nopealukuinen ja juonen kehitteleminen kiehtoi. Tarinan käännekohtaa, jännitystä, yllätystä sai odotella ja jotenkin jäin sitä odottelemaan. Kirjan loppu sai pienen ymmärryksen heräämään mielessäni, miten eri aikakausien tapahtumat liittyivät toisiinsa, mutta en kokenut mitään ihmeempää elämystä tai oivallusta kirjasta. Jotenkin kirja jäi odotuttamaan suuria tapahtumia, joita sen alku lupaili. Missään tapauksessa kirja ei yltänyt Itkosen parhaimpien teosten tasolle - minusta Itkonen on ollut parhaimmillaan Anna minun rakastaa enemmän ja Hetken hohtava valo -teoksissaan. Sanoisin, että Ajo oli aikamoinen pettymys siihen, mitä kirjalta odotin. Taisin odottaa hieman liikaa. Kirjan loppusanoissa Itkonen kertoo, miten kirjan tapahtumat liittyvät hänen oman sukunsa elämään - tämä oli tietysti kiinnostavaa, mutta ei pelastanut kirjaa kuitenkaan. Lukiessani tuli sellainen olo, että kirjan tapahtumat voisivat olla raamit, hahmotelma, jonka ympärille varsinainen kerronta rakentuisi.
Muuta ei voi kuin elää. Elää päiviensä päähän, missä ikinä se sittten onkaan - -
2014, Otava
282 sivua
Minua tämä on kiinnostanut, idea vaikuttaa hyvältä. Mutta onpas harmi, jos toteutus ei toimi odotetulla tavalla. Saapa nähdä, tuleeko kirja jossain vaiheessa vastaan ja päätyykö luettavaksi asti.
VastaaPoistaMulle tää ei tosiaan toiminut, ehkä tästä voi kuitenkin joku toinen pitää. Idea tosiaan ihan mukava, mutta olisin kaivannut paljon enemmän idean ympärille.
PoistaMinulle aivan vieras kirjailija. Kävin lukemassa arviosi tuosta Hetken hohtava valo kirjasta, kuulosti hyvältä! Pitää laittaa nimi korvan taa :)
VastaaPoistaSuosittelen kyllä tutustumaan!
Poista