Riina Katajavuori: Wenla Männistö

Riina Katajavuori on teoksessaan Wenla Männistö (2014, Tammi) ottanut Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teoksen uusintakäsittelyyn ja muokannut veljeksistä nykypäivään sopivat hulttiouteen taipuvaisia nuorukaisia. Kirjassa on käännetty katse veljeksistä Wenlaan, nuoreen tyttöön, joka jo Kivellä kiusasi naapurinsa poikia ja veljesten äitiin, joka pilvenreunalta katselee jälkeläisiään, kauhistellen ja itseään syytellen. Silti kirjan pääosan uhkaavat viedä veljekset, nuo seitsemän kuritonta poikaa.

Pääosin Katajavuoren kirja on yhtä kaoottista menoa kuin alkuperäinenkin teos: veljekset eivät jaksa istua ja opiskella koulussa, paitsi Eppu, veljessarjan nuorin, joka rämpii lukio-opinnoissa. Pojat yrittävät käydä töissä, mutta kun kärsivällisyys ei kestä vaikkapa puhelinmyyntityötä, on paljon helpompaa katsella kotisohvalla leffoja ja tv-sarjoja. Pelit on kannettu kotiin osamaksulla, ja viikonlopun biletysrahat saadaan pikavippifirmoista. Maksamattomat laskut kaatuvat tietenkin päälle, eikä poikien auta muu kuin lähteä metsään ja sovittaa laskunsa. He laskevat, että noin kymmenen vuotta kestää, kunnes he ovat taas yhteiskuntakelpoisia. Kuten Seitsemän veljestä -teoksen lukeneet huomaavat, Katajavuori seuraa Kiven juonikaaviota teoksessaan. 

Wenla Männistö -teosta voisikin pitää päivitettynä versiona Kiven klassikosta: Katajavuori kirjoittaa veljesten tarinan kielellä, jota myös nuoret ymmärtää.

WENLA. Kun tietäis missä Juko Brossit tällä hetkellä vaikuttaa. Ärsyttää, kun ne ei vastaa puhelimeen tai puhelin on kiinni.
ANSKU. Ei vastaa WhatsAppiin. 
WENLA. Eikä Kik-viesteihin. 
ANSKU. Ei laita kuvia Instagramiin. 
WENLA. Ei siis yhtään mitään elonmerkkejä. 
ANSKU. Ne on paossa tätä yhteiskuntaa. 
WENLA. Aika syvältä. 
ANSKU. Semitylsää. 
WENLA. Ei oo mitään tekemistä kun ne ei oo huudeilla. 

Pidin kirjassa siitä, että veljekset elävät Helsingin Kumpulassa, eivätkä esimerkiksi Itä-Helsingissä, jonne kaikki kurjuus ja sosiaaliongelmaiset sijoitetaan. Veljesten perheessä on tietenkin kaikki ne vaikeudet, jotka nykypäivänä tuovat kurjuutta: eronneet (ja kuolleet) vanhemmat, työttömyys, kouluttautumattomuus, kaikinpuolin rikkonainen perhe, rahaongelmat, joita paikkaillaan pikavipeillä ja pikkurikoksilla. Alkoholi tuntuu myös maittavan pojille, aikaahan heillä on tuhlattavaksi asti. 

Kirja etenee dialogien, monologien ja runojen (laulujen sanojen) keinoin, aivan kuten esikuvansakin. Kiven teoksesta jäin kaipaamaan veljesten ja muiden henkilöiden tarinointia, sillä tv-sarjan juonen referointi ei täysin paikannut kertomusten puutetta. Myöskään kielellisesti Katajavuori ei päässyt läheskään sellaiseen ilotteluun kuin Kiven romaani. 

Wenla Männistö oli kuitenkin väliin ratkiriemukastakin luettavaa. Kirja oli hieno huomionosoitus ensimmäiselle suomenkieliselle romaanille, jonka tekijän syntymästä huomenna tulee 180 vuotta! 

Kirjasta on kirjoittanut HS, 
blogeissa mm. Lukutoukka ja Annika.