Olen blogini aikana lukenut Laura Honkasalon Tyttökerhon (vuonna 2011! - nyt tuntuu, että olen kirjoittanut blogiani aina), josta jäi hyvä lukufiilis pitkäksi aikaa. Siispä olin innoissani, kun sain tietää, että Honkasalolta tulee tänä keväänä uusi teos. Perillä kello kuusi (2015, Otava) oli pakko ottaa lukuun heti, ja sanon heti tekstini alkuun, että pidin kirjasta paljon.
Perillä kello kuusi tuo Suomen 60-luvun lukijan eteen ja aivan yhtä elävästi kuin juuri lukemani Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta. Kirjoja olikin muuten kiinnostava lukea näin hetimiten peräkkäin: Lontoon teatterimaailma vs. kotimainen ylempi keskiluokka, joka sisustaa ja ostaa taidetta näyttääkseen muille, että on kulttuurisesti tietoinen. Molemmissa teoksissa 60-luku ja ajankuva kulkee yhdessä rakkauden kanssa. Oikeastaan rakkausaihekin on kovin samantyylinen molemmissa kirjoissa, kun päähenkilöt joutuvat miettimään, mikä on oikeaa rakkautta.
Perillä kello kuusi on siitä mielenkiintoinen teos, että hieman harvinaisesti kotimaiselle kirjallisuudelle tarinan henkilöhahmot tulevat lukijalle erittäin eläviksi ja läheisiksi dialogien kautta. Kirjassa on perhe, jonka isä on töissä aina vaan, hän on arkkitehti ja pitää työtään tärkeänä paitsi yhteiskunnan takia (hän rakentaa uutta Helsinkiä) myös perheensä takia (jotta perheen naiset voivat tuhlata ja ostaa kaikkea kivaa). Äiti on kotiäiti, joka alkaa miettiä, olisiko elämässä jotain muuta tarjolla kuin kotityöt, joista osan tosin tekevät apulaiset. Lapset kasvavat ja saavat vanhempansa, varsinkin äitinsä, näyttämään vanhoilta.
Perillä kello kuusi on myös hienojen henkilöhahmojen kautta kerrottu tarina 60-luvun naisista ja naisten aseman muutoksesta, uuden sukupolven esiinmarssista. Tarinassa on Aune-täti, joka on työelämässä mukana, ollut jo kauan aikaa. Onko hän heittänyt elämänsä hukkaan, kun on tehnyt koko ikänsä töitä pienemmällä palkalla kuin miehet ja joutunut luopumaan perheen perustamisesta?Tarinan Vuokko taas on luopunut kaikesta muusta kuin äitiydestään. Onko naisella mitään mahdollisuuksia yhdistää sekä perhe että äiti?
"Jos nainen olisi työssä ja tienaisi yhtä paljon kuin mies, kuka silloin olisi perheen pää? Jos aviopari tekisi yhtä paljon työtä ja tienaisi yhtä paljon, ei olisi enää itsestään selvää, että nainen hoitaa kodin. Mä en usko, että miehet ikinä suostuvat samanpalkkaisuuteen."
"Maailma muuttuu, toivottavasti."
"Jos nainen olisi työssä ja tienaisi yhtä paljon kuin mies, kuka silloin olisi perheen pää? Jos aviopari tekisi yhtä paljon työtä ja tienaisi yhtä paljon, ei olisi enää itsestään selvää, että nainen hoitaa kodin. Mä en usko, että miehet ikinä suostuvat samanpalkkaisuuteen."
"Maailma muuttuu, toivottavasti."
Sekä Aune että Vuokko-äiti joutuvat miettimään valintojaan ja elämiään uudestaan, kun heille tapahtuu jotain sellaista, mistä he eivät ole tienneet mitään.
Kirjassa oli aivan huikean hienoa myös se, että tarina rakentui suurimmaksi osaksi vuoden 1966 tapahtumiin, eikä siinä ollut ajassa hyppimisiä, vaikka osa tapahtumista onkin kerrottu vuonna 1996 aikuisiksi kasvaneiden lasten näkökulmasta.
Minäkin tykkäsin tästä todella paljon. (Naputtelin blogitekstini luonnoksiin eilen.)
VastaaPoistaMinustakin oli ihanaa se, että tarina keskittyi sinne 60-luvulle ja vuodessa -96 nähtiin vain pieniä häivähdyksiä siitä, mihin suuntaan valinnat kenties menivät. :) Erittäin hyvä rakenne.
Kivaa päästä lukemaan, mitä tykkäsit kirjasta!
PoistaJoo, olisin revennyt, jos tässäkin olis pitänyt hyppiä ajasta toiseen. Ei jaksa enää.
Hieno kirjoitus. Tämä vaikuttaa hyvässä mielessä feminismin toisen aallon kaunokirjalliselta toteutukselta eli juuri tämä sukupuoliroolien murtuminen ja naisten osallistuminen enenevässä määrin työelämään.
VastaaPoistaKyllä, tässä oli paljon naisasiaa ja välillä mietin, että miten hyvin mietinnät sopivat dialogeihin. Ihan ok sopivat, toki sieltä välistä löytyi sitten ihan naisasiamiestäkin, mutta ehkä sellaisiakin on ollut miesten joukoissa?
PoistaTämä kirja kiinnostaisikin nyt juuri, Jonesin jälkeen. Kiitos hienosta arviosta!
VastaaPoista