Minna Mikkonen: Kivenkerääjät / Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Minna Mikkonen: Kivenkerääjät

2015, Minerva

237 sivua

Tämä kirja on ollut paljon esillä esim. kirjablogeissa, joten kiinnostuin kirjasta. Kirja on kerrottu Veinin, lapsen näkökulmasta. Veinin isosisko on kadonnut ollessaan mummin luona. Teini-ikä on kovaa aikaa, ja Meri on lähetetty mummolaan vähäksi aikaa.

Veini haluaa selvittää, mitä Merille tapahtui ja mihin Meri meni. Veinillä on Merin päiväkirja, jota hän lukee ja Merin ystävät, joita hän seuraa.

Kirjassa sukelletaan jälleen kerran kotimaisen pikkukaupungin elämään, kesään, nuoruuteen ja näennäisen viattomuuden aikaan.

Kesälomalla mentiin uimarannalle tai kylille. Kylille meno tarkoitti limpparin ja mehujään hakemista kaupasta ja istumista kelloliikkeen tai huonekalukaupan portailla ohiajavia autoja katsellen. Isot pojat ajoivat kylällä rinkiä, ja jotkut sanoivat, että tämän kylän pilis on koko maakunnan paras.

Kirja oli kiinnostava esikoiskirja, oli ilo lukea tekstiä, jossa kaikkea ei kerrottu suoraan, edes loppua. Paljon jäi lukijan harteille mietittäväksi. Mutta kuitenkin, kirja jäi yhden asian kirjaksi, jossa lapsen ääni pohti, mitä isosiskolle on tapahtunut. Lapsen ääni toi aikuisten maailman läsnäolevaksi viattomalla, mutta tarkkaavaisella tavalla. Jäin itse kaipaamaan koukkuja juoneen.

Leena Lumi kirjoittaa, miten kirja kosketti häntä ja tekstistä löytyy myös pari muuta linkkiä. 

Eeva-Kaarina Aronen: Edda

2014, Teos

371 sivua

Koukkuja ja juonenkäänteitä tarjoili Eeva-Kaisa Arosen Edda, jossa on hieman samantyylinen tarina kuin edellisessä: menneisyydessä on tapahtunut jotain todella pahaa ja kirjassa palataan tutkimaan menneisyyden tapahtumia. Kirjassa on siis kaksi aikaa, joissa liikutaan: Näkijöinä ja kokijoina olivat lapset, ja toisaalta samat lapset jo isoikisi kasvaneina. Eräs heistä, Edda, haluaa tietää, mitä silloin joskus todellakin tapahtui ja miksi. Mikä katkaisi lapsuuden ja teki leikit liian tosiksi.

Helsingin Töölössä eletään 50-luvun loppua. Ystävykset Eetu ja Aatu ovat erottamattomat, vaikka lopulta heidänkin tiensä eroavat. Yhdessä muiden pihan lasten kanssa he tutustuvat pihaan ja sen ympäristöön, paitsi niihin paikkoihin, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä, koska niissä paikoissa joutuu pahoille teille.

Rapussa on ompelijatar Mäyrä, joka loihtii hienoja asuja, paitsi itselleen myös joskus lapsille. Eetulla syttyy rakkaus kauniisiin ja laadukkaisiin vaatteisiin, joihin hän aikuisena pukeutuu. Lasten viattomuus on väistynyt kauas, kun Edda toisessa ajassa pukeutuu parhaisiinsa ja lähtee tanssimaan.

Miten naiset voivat pukeutua löysiin vaatteisiin, hyllyä lihavina niiden sisällä, kulkea hiukset hajallaan, kun se, mitä tarvitaan, on kiristystä, puristusta ja painetta, Edda ihmetteli. Se tekee naisen.

Kaiken aikaa Eddaa kuitenkin ajaa takaisin Töölön pihoille ihmettely siitä, mitä tapahtui kellarissa heidän leikkiensä aikoihin.

Kirjassa paitsi etsitään menneisyyttä myös luodaan aivan uskomattoman hienoa ja tarkkaa kuvaa 50-luvun lopun Helsingistä.

Täältä Lumiomenan tekstiin kirjasta, ja samassa tekstissä myös linkkejä moniin muihin teksteihin.

Jos Mikkosen teoksesta puuttuivat koukut ja jännitteet, Eddasta niitä taas löytyi niin paljon, että lukiessa välillä tuntui, että ei aivan kaikkea edes ehtinyt huomata ja tajuta. Erittäin koukuttava ja kiinnostava kirja, ja varmasti aion tutustua Arosen teoksiin myös jatkossa!

Ja tässä olivat koostepostaukseni luetuista kirjoistani edellisen kuukauden puolelta. Seuraavaksi vielä joitakin yksittäisiä luettuja teoksia, joista en ole ehtinyt kirjoittaa.