Sara Saarela: Nimeä minut uudelleen

Sara Saarelan Nimeä minut uudelleen (2015, Kharis) löysi tieni lukupinooni kirjaston uutuuslistoilta. Helmetin uutuuskirjallisuus-sivu on ollut viime vuosina itselleni se paikka, josta löydän kirjoja, joita en isojen kustantamojen sivuilta löydä tai joita en huomioi alun perin kirjakatalogeja selatessani. Nimeä minut uudelleen on pienkustantamon, Khariksen, julkaisema teos, enkä varmasti ilman kirjaston sivua ja teoksen huippukivaa kantta (Marko Soini) olisi mitenkään noteraanut. 

Nimeä minut uudelleen kertoo rankasta aiheesta: lapsen hyväksikäytöstä. Mietin aika usein, että aloitanko kirjan, joka kertoo sellaisesta asiasta, josta mieluummin en lukisi yhtään mitään. Tiedän, että maailmassa on paljon pahaa ja kirjan takakannen mukaan tässä kirjassa olevakin "on ollut totta kauan sitten, ja - on totta tänään. Monessa maassa, monessa kaupungissa, monessa kodissa". En halua mässäillä kauheuksilla, ja siksi en jaksaisi lukea liian vaikeista asioista. Tuntuu, että maailma ei parane lukemalla jostain kauheuksista, toisaalta maailma ei parane peittelemälläkään. Luin kirjan, koska vaikka siinä kerrotaankin, mitä kamalaa tapahtui, kirja on toivetta täynnä. Kaikesta voi parantua, ainakin jollain tasolla. Vaikka paljon jää myös parantumatta. 

Kirja jakaantuu osiin, joista ensimmäisessä Elle on alakouluikäinen lapsi, jolle tapahtuu kauheuksia, seksuaalista hyväksikäyttöä. Ei tapahdu, vaan joku tekee, mutta en halua tässä spoilata kirjaa. Tekijä on sairas mies, joka käyttää väkivaltaa myös muihin ja vannottaa Elleniä pitämään salaisuuden. Elle on kuitenkin rohkea tyttö, hän kertoo tapahtumista, koska ei kestä enää. 

Seuraavassa osassa Elle on yläkouluikäinen ja hän on muuttanut perheensä kanssa toiseen kaupunkiin. Elle löytää parhaan ystävän, Tiinan, jonka kanssa tekee asioita, joita nuoret yleensäkin tekevät. Ihastusten, rakastumisten, poikaseikkailujen, bileiden ja kaiken sellaisen takana on kuitenkin jotain, mitä kukaan ei tiedä: Elle käy oikeudenkäyntiä tekijää kohtaan, ja haavat avautuvat koko ajan uudelleen. 

Nuoruus ei ole helppoa aikaa, varsinkaan, kun mielessä kummittelevat hyväksikäytön jäljet. Ellen suhteet vastakkaiseen sukupuoleen ovat erikoisia ja Elle alkaa kärsiä monesta sellaisesta asiasta, jotka ovat hyväksikäytön uhreille ominaisia.

Kirjan kolmannessa osassa Elle on jo lukiossa, mutta hänen elämänsä jatkuu kutakuinkin samanlaisena sekoiluna. Kuten elämässä oikeastikin, joskus riittää, että yksi oikea ihminen tulee elämään oikeaan aikaan - näin Ellekin tapaa vihdoin ihmisen, joka antaa Ellen olla rauhassa, eikä Ellen tarvitse heittäytyä jalkarätiksi, ylikäveltäväksi ja hyväksikäytetyksi. Se, mikä kirjassa oli hyvää, oli sen loppu, joka antoi ymmärtää, että vaikeimmistakin asioista voi olla mahdollista tervehtyä.

Kharis-kustantamo julkaisee hengellistä kirjallisuutta, ja tässäkin kirjassa on jonkun verran uskonnollisuutta mukana, ei kuitenkaan niin, että se olisi ollut kirjan pääsanoma. 

Sydän löi, Elle oli itsestään ylpeä, sydänkin oli. Se kiitti, koska nyt eläisi pidempään, sitä se olikin aina halunnut. Se oli halunnut elää, Elle ei. Sydän oli utelias, se ei nähnyt tulevaisuuteen ja siksi sille oli elintärkeää saada elää ja nähdä mitä kaikkea tapahtuisi. Elle oli yrittänyt sanoa sille, että mitään ei tulisi tapahtumaan eikä mikään tulisi muuttumaan, mutta se ei ollut uskonut, se oli vain alkanut riehua ja hakata Ellen rintaa. 

Sara Saarela on julkaissut aiemmin nuortenkirjan Mun on pakko, joka kertoo syömishäiriöistä. Nimeä minut uudelleen on myös nuortenkirja, mutta varsin rankka sellainen. Saarelan kotisivut löytyvät täältä. 

Kirjan on lukenut myös Mai Laakso. 

Sara Saarela: Nimeä minut uudelleen

2015, Kharis

351 sivua