Salla Simukka: Jäljellä

Aika usein hieman raskaamman kirjan jälkeen täytyy lukea jotain kevyempää ja nuortenkirjat toimivat tällaisina välipaloina. Olen halunnut lukea Salla Simukan nuortenkirjoja lisää (Punainen kuin veri -teoksen jälkeen) ja lainasin kirjastosta Simukan kirjoja. Jäljellä (2012, Tammi) tuli luettavaksi ensimmäiseksi, tosin aion lukea Punainen kuin veri -kirjan jatko-osatkin jossain vaiheessa. 

Jäljellä ei tosin ollutkaan kovin kepoinen luettava, kirjassa on paljon sanomaa. Teoksen tapahtuma-aika on lähitulevaisuus, minkä huomaa lähinnä siitä, että koululaiset on jaettu ominaisuuksiensa mukaan opinnoissaan. Kirjan päähenkilö, Emmi, on väliinputoaja, sillä hän on Potentiaali, jolla ei ole vielä mitään ominaisuuksia, jonka mukaan hän löytäisi paikkansa koulussa ja maailmassa. Emmi on myös yksinäinen tyttö, Potentiaalina hän on toisten vieroksuma ja kotonakaan häntä ei kukaan huomaa. Emmi päättääkin lähteä kotoaan, että hänestä tulisi näkyvä. 

Emmi alkaa pian katua lähtöään ja palaa kotiin. Yllätys on suuri, sillä kotona, naapuritaloissa, eikä koko kaupungissa ole ketään muuta. Emmi on jäänyt yksin maailmaan. Niin hän ainakin luulee, mutta löytää toisen yksin maailmaan jääneen tytön, Onervan. Samalla kun Emmi on joutunut luopumaan perheestään, hän saa elämänsä ensimmäisen ystävän. 

Yhdessä he alkavat tutkia ja pohtia, mitä heille oikeastaan tapahtui. Tutkimusmatkallaan he ajavat Tampereelta Helsinkiin ja Emmi alkaa pohtia, että pitäisikö maailmaa tutkia hieman kauempaakin. 

Kirjassa tärkeitä asioita ovat teini-iän yksinäisyys ja sen kokeminen, ettei kuulu oikein mihinkään. Juoni etenee löyhien satuviitteiden, mm. H.C. Andersenin Pieni merenneito, kautta. Satujen viitteet ja vihjeet jäävät selittämättömiksi ja myös tyhjentynyt maailma jää arvoitukseksi, sillä kaikki kirjan tapahtumat jäävät kesken ja selviävät kirjan jatko-osassa Toisaalla. 

Emmi tunsi itsensä tylsäksi Onervan rinnalla, mutta kertoi silti elämästään. - - He olivat saaneet siivottua tarpeeksi ja menivät parvekkeelle istumaan ja syömään pakastimesta löytynyttä vaniljajäätelöä. Kaupungin hiljaisuus moukaroi heidän allaan. Keskustan muutamien pilvenpiirtäjien lasiseinät kimalsivat. Tässä korvia vihlovassa hiljaisuudessa he näyttivät jotenkin epätodellisilta, kuin he olisivat hetki sitten laskeutuneet taivaasta. Emmi katsoi Aleksanterin kirkon tornia, joka näytti säälittävän pieneltä. Ajatella, että se oli joskus ollut seudun korkein rakennus. Kun hän käänsi katseensa toiseen suuntaan, hän näki Näsinneulan. Ei sekään enää näyttänyt kovin korkealta - -

Kadut huusivat tyhjyyttään. Aurinko lämmitti paljaita varpaita, ja talon vieressä kasvavan koivun vaaleanvihreät lehdet liikahtelivat kepeiden tuulahdusten mukana.

Jos tässä maailmassa olisi voinut olla onnellinen, nyt olisi ehkä ollut se hetki.

  

Kirja oli varsinkin alkuun kiinnostava, kun juoni eteni lujaa: löytävätkö nuoret muita maailmaan jääneitä ja saavatko he selityksen muiden katoamiselle? Mutta kun kirjan tapahtumat siirtyivät Tampereelta Helsinkiin ja kirja alkoi kulkea kohti loppuaan, tunnelmani hieman lösähti, kun ymmärsin, että vastausta ei tulekaan. Tulevaisuudenmaailma tuntui kovin samanlaiselta kuin nykyinenkin, joten ehkä rinnakkaismaailma tulevaisuudenmaailman sijaan olisi ollut ihan toimiva kirjassa. Oikeastaan voin sanoa lopullisen arvioni kirjasta vasta, kun olen lukenut Toisaalla-teoksen. 

Salla Simukka: Jäljellä 

2012, Tammi

221 sivua

Simukan teokset, niin tämäkin, sijoittuvat Tampereelle, joten kirjalla saavutan jo toisen kaupungin kotimaista kirjallisuutta futiskaupungeista -lukuhaasteessa.