Elokuun luetut lastenkirjat

Lastenkirjoja tulee luettua meillä kotona välillä enemmän ja välillä vähemmän. Joitakin paineita lukemisen suhteen luovat tällaiset uutiset: 

Seitsemänvuotiaalla lapsella on noin 5 000–7 000 sanan sanavarasto.

Lukemista harrastavana hänellä on 17-vuotiaana 50 000–70 000 sanan sanavarasto.

Jos lapsi ei lue koulun ulkopuolella, 17-vuotiaana hänen sanavarastonsa on noin 15 000–17 000 sanaa.

Turun sanomat. 

Jo hieman ennen Turkkarin uutispätkää päätin, että laitan ylös hieman enemmän niitä kirjoja, joita tulee kotona luettua. En ole tietenkään saanut aikaiseksi tätä projektia aiemmin, joten tässä kerralla kaikki ne kirjat, joita ollaan elokuussa luettu. Elokuun eka viikoilla ei luettu, joten nämä kirjat parin viikon aikana kahlattuja. 

Lastenkirjojen suhteen kirjastossa tuntuu olevan runsaudenpula, ja välillä on vaikeaa löytää sellaista sopivantasoista kirjaa, jonka ekaluokkalainen jaksaisi kuunnella, mutta joka ei toisaalta olisi liian helppo. Seikkaillaan tällä hetkellä kuvakirjojen ja helppolukuisten kirjojen välimaastossa. 

Salla Savolainen on aiemminkin ihastuttanut kuvittajana, joten löytäessäni hyllystä Salla Savolaisen kirjoja, kannoin niitä kotiin kolme kappaletta kerralla. 

Kuudennen kerroksen Maikki (2002, WSOY) ja 

Maikki ja kellarin kummitukset (2011, WSOY) 

kertovat Maikista, joka asuu kerrostalossa, ensimmäisessä teoksessa Maikki tutustuu elämään kaupungissa, pelkää vaatekaapin kummituksia ja hänet unohdetaan puistonpenkille. 

 

Jälkimmäisessä teoksessa Maikki etsii rauhallista paikkaa leikeilleen, ja löytää sellaisen kellarista. Siellä tietysti alkaa pelottaa, onneksi naapurinkoira löytää Maikin. 

Kirjoissa on suuria kuvia ja vähän tekstiä, joten kirjat sopivat alle kouluikäisen kanssa luettaviksi. Meillä luettiin kolme Salla Savolaisen teosta putkeen, koska nämä olivat niin nopealukuisia. Savolaisen piirrokset miellyttävät ainakin itseäni ja tarinat olivat hauskoja, jopa jänniä. Erityisplussaa siitä, että kirjat tapahtuivat kaupungissa, sillä aika usein lastenkirjoissa seikkaillaan lehmien seassa peltomaisemissa. 

Voi mokomaa! (2003, WSOY) -kirja viekin sitten maalle ja mummolaan, jossa löytyy kulkukissa ja kissalle joudutaan etsimään uutta kotia. Eläinystävälle tämä kirja on ihana. Meillä tykättiin ja podetaan hirveää kissakuumetta!

Hannele Huovin ja Jukka Lemmetyn Urpo, Turpo ja hirveä irvisaurus (2013, Tammi) lähti mukaan lähinnä sen takia, että Urpo ja Turpo muistetaan telkasta. Aika usein kirjojen suhteen käy niin, että ne eivät osu oikeaan ikään, ja tätä kirjaa kannattaa lukea ennen kouluikää. Ekaluokkalaisen arjesta se on valitettavasti jäänyt jälkeen. 

Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (2013, Tammi, kuvittanut Salla Savolainen) tuntuisi sen sijaan iskevän kuin nenä päähän kouluaan aloittelevalle tytölle. 

Vilttitossu haluaa kouluun, koska siellä mennään onkiretkelle. Päästääkseen Heinähatun tilalle Vilttitossu keksi melkoisen railakkaan suunnitelman, ja niinpä Heinähatun jäädessä kotiin pesemään ikkunoita Vilttitossu Heinähatun hatun suojissa pääsee kouluun ja retkelle. Opettajat ihmettelevät, miten ärhäkkä koululainen Heinähatusta on yhtäkkiä tullut. 

Tätä kirjaa jouduttiin lukemaan useammassa pätkässä, sivuja on 69 ja niistä puolet tekstiä ja puolet kuvaa. Tarina oli hauska, ja omaksi suosikikseni Vilttitossu pääsi heti. En ole aiemmin tutustunut neitoihin, vaikka tietenkin tiedossa ovat olleet nämäkin seikkailijat. 

Johanna Venho ja Marjo Nygård ovat kirjoittaneet ja kuvittaneet teoksen Otto loikkaa ojan yli - Kertomus koulun alkamisesta (2011, Kirjapaja), joka nimensä mukaisesti kertoo koulun aloittamisesta ja sen jännittämisestä. 

Otto on ajatuksissaan vielä kesän maisemissa, kun yhtäkkiä pitäisi mennä kouluun. Koulu jännittää, ja kirjassa kerrotaan tarkkaan, mitä koulussa tapahtuu - joten kirja on hyvä lukea sellaisen kanssa, jota koulu jotenkin pelottaa ja jännittää. Kirjan myötä varmaan myös saa keskustelunaihetta niistä asioista, jotka koulussa ehkä mietityttävät. 

Kirjassa on myös mukavasti mielikuvitusaineksi mukana, joten mikään realistinen tällaista koulussa on -teos tämä ei ole. 

 Tyttö ja ihmeelliset korvat (2012, Tammi, alkuperäinen teos Verdens grimmeste pige, kirjoittanut Kim Fupz Aakeson ja kuvittanut Salla Savolainen) lähti mukaan taas Salla Savolaisen ansiosta - minusta on aina mukavaa tutustua yhteen tekijään ja hänen erilaisiin kirjoihinsa. Tämä kirja oli taas hieman nuoremmille lukijoille suunnattu, ja satu oli ruma ankanpoikanen -tyylinen satu: tytöstä, jolla oli hirvittävän isot korvat, tuli kaunis perhonen. 

Pieni hätäilevä varpunen (2006, Kustannus Oy Arkki, kirjoittanut Meryl Doney, kuvittanut Gaby Hansen, suomentanut Päivi Holmberg) vaikutti kivalta, sillä kirjassa on varpunen, joka miettii ja hätäilee liikaa asioita. Varpusta jännittää kaikki, kuten lentämään lähteminen - mutta yritettyään hetken lentäminen (, kuten muutkin asiat) sujuu ihan hyvin. Tämä kirja olisi hyvä lapselle, joka on arka. 

Siiri-kirjat ovat vanhoja suosikkejamme, mutta nyt täytyy sanoa, että Siiri-kirjoista on ekaluokkalainen jo kasvanut ohitse. 

Tiina Nopolan ja Mervi Lindmanin Siiri ja villi taapero ( 2013, Tammi) -teoksessa Pikku-Otto tekeytyy vauvaksi ja Siiri yrittää peittää tämän muilta Otoilta. Siiri-kirjat ovat ihania, mutta kuten totesin, nämä kirjat jäävät nyt meiltä pienemmille lukijoille. 

Marja Kontiokarin ja Virpi Pennan Nelli ja Osku: Leijona yökylässä (2014, WSOY) on myös suunnattu päiväkoti-ikäiselle lukijalle, sillä sen sankarit Nelli ja Osku ovat päiväkoti-ikäisiä lapsia, jotka yrittävät leikkiä sopuisasti. Nelliä kiusaa kiukkuleijona, joka aina joskus tulee kylään, kuten silloin, kun Osku ei halua leikkiä hääleikkiä. 

Kirjassa oli loistavaa huumoria ja hauskaa oli se, että tässä isät olivat ne, jotka ratkaisivat lastensa leikkiongelmia varsin lystikkääseen tapaan. Kirjaa suosittelen sekä lapsille että myös aikuisille oppaaksi siihen, miten kiistaksi menevät leikit saadaan oikeaan suuntaan. 

Teija Rekola (kirjoittanut) ja Mervi Lindman (kuvittanut) ovat tehneet teoksen Eetu ja nokkelat neropatit (2014, WSOY), jossa Eetu saa kotiin kaksi sukulaistyttöä suoraan Ruotsista. Tytöt tuntuvat osaavan kaiken, kuten uimahypyt niin korkealta, että Eetua huimaa. Yhdessä Varjon kanssa Eetu kestää kesäisen viikon, ja huomaa, että eivät tytötkään aivan huippuja kaikessa ole. Vanhemmat voivat nolostuttaa paitsi Eetun, myös nuo nirppanokahtavat tyttöset. WSOY:n sivuilla kirja on luokiteltu esikouluikäisten lukemiseksi, meillä tätä 60-sivuista kirjaa luettiin ekaluokkalaisen kanssa innoissamme. Tykkäsin itsekin tämän kirjan tarinasta: onko pakko aina ajatella, että kaikilla muilla on paremmin, kun ei ole. 

Tittamari Marttisen ja Terese Bastin (kuvitus) kirja Lemmikkien junamatka (2014, Lasten keskus) oli meidän ekaluokkalaisen tytön ehdoton suosikki kaikista kirjoista. Kirja luetaan kohta n:nnen kerran. Kolme kaverusta lähtee lemmikkieläimineen kohti mummolaa, joka on kaukana pohjoisessa ja jonne mennään junalla. Lemmikkieläinvaunussa on eläimiä käärmeestä koiraan ja monen eläimen kohdalla tapahtuu pieni seikkailu: on papukaija, joka lausuu hauskuuksia; hamsteri, joka katoaa ravintolavaunuun; kissa, joka juo kermaa tuttipullosta. 

Eläintenystävälle tämä kirja on varmasti nappikirja ja pituutensa puolesta (n. 60 sivua) tämä kirja soveltuu iltasaduksi (vaikka sivuja on kohtuu paljon, niillä on paljon kuvia). 

Kirjastosta raahasin syyskuuhun luettavaksi lisää Tittamari Marttisen Leon lemmikkiuutiset -sarjan kirjoja, joista osa on ollut hillittömän hyviä, osa taas pitkäveteisempää luettavaa. Muutakin luvassa tässä kuussa lastenkirjoissa - ollaan löydetty sopivat kirjat!