Mila Teräs: Harmaat enkelit

Mila Teräs on meillä luettavana sekä lasten- että aikuistenkirjana: Telma seikkailee ekaluokkalaisen kirjoissa, naiset äidin kirjassa. 

Harmaat enkelit (2014, Karisto) lähti mukaani kirjaston uutuushyllystä ja kirjan kanssa kävi niin, että se tuli luettavakseni heti ja luettua alusta loppuun melkein samalta istumalta. Luen parhaillaan mieskirjaa, mikä ehkä vaikutti siihen, että minusta oli kertakaikkisen miellyttävää lukea kirja, jossa on naisia ja naisten elämää. 

Harmaat enkelit kertoo Teresasta, joka elää Turkissa miehensä ja tyttärensä kanssa. Teresa on tullut kotiin ja Suomeen, koska hänen isoäitinsä on sairaalassa. Teresa vie lapsensa (Selma) kotitaloonsa, jossa Selma ei aluksi viihdy, koska hänellä on ikävä Turkkiin. Lisäksi Selma on varma, että talossa kummittelee. Teresa löytää äitinsä reseptikirjan, josta alkaa tehdä ruokaa sekä Selmalle että isoäidilleen. Helvi-mummo elää enemmän omissa kuin todellisessa maailmassa ja Teresan tarjoama ruoka vie mummon sota-ajan tapahtumiin. 

Kirjan kieli on kaunista, ja se onnistuu viemään lukijansa heti ensisivuilta jollain tavalla mystiseen maailmaan, jossa jotain maagista voisi tapahtua:

Ruoka-ohjeita selaillessani tuntuu äkkiä siltä kuin joku olisi ojentanut minulle kätensä kaukaa vuosien takaa. 

Marja Suvilammi, lukee reseptivihkon kansilehdellä. 

Äiti. 

Kätken vihkon takaisin komeroon. Vedän seinäkellon käyntiin kuin sydämen, kiskon mökin unesta aikaan ja tapahtumiin. 

Kirjan vahvuus on sen kieli. Kielikuvista syntyy maailma, joka vei minut mukanaan. Kirjaa oli miellyttävä lukea ja pysähtyä maistelemaan:

Sanamme muuttuivat makeiksi kuin kypsät hedelmät. Söin niitä, elin niiden varassa - - 

Välillä teoksessa taas toistettiin turhankin paljon samoja kielikuvia, sanat tulivat kivinä vatsaan ja vyö kiristi rinnasta sen verran useaan otteeseen, että sanojen teho hiipui. Pääosin teksti oli kuitenkin tuoretta, eikä toisteisuutta ollut hirveän paljon. 

Kirjassa luodaan naisten välisyyttä ruoan ja leipomisen kautta. Välillä kirjassa ollaan Suomessa, välillä Turkissa. Maasta huolimatta naiset pitävät yhtä: 

Ruoan paloittelu, lusikan lento, suun avaus, nieleminen, näiden liikkeiden toistuvuus, tämä syöttämisen hiljainen, intiimi, luottamuksellinen tanssi, pas de deux, se sitoo naiset yhteen. 

Ruoka liittää sukupolvet ketjuun. Kukin on vuorollaan syöttäjä, ja muut avaavat suutaan, lapset ja vanhukset. 

- - 

Ja kun isoäiti avaa suunsa, minusta tuntuu siltä kuin vihdoin puhuisimme asioista, jotka ovat olleet aina olemassa mutta josta olemme tähän asti vaienneet. 

Minulle kirjan anti oli tämä naisten välinen ketju. Kirjassa oli paljon muutakin: ystävyyden, äitiyden, kuolemanjälkeisyyden teemoja ja sukupolviromaanille ominainen salaisuuksien verhon avautuminen sekä sota-aikaan palaaminen Helvin muistoissa. Näitä kaikkia en olisi tarvinnut kirjaan mukaan, olisin viihtynyt sen parissa hieman karsittunakin, mutta kirja oli kiinnostava ja hieman erilainen teos kotimaiseen kirjallisuuteen. Toivottavasti Teräs kirjoittaa jatkossa lisää myös aikuisille! 

Mila Teräs: Harmaat enkelit 

2014, Karisto 

219 sivua

Kirjan on lukenut myös mm. Ulla ja Katja.

Mila Teräksen haastattelu Terhi Rannelan blogissa. 

Sotamuistojen kautta tällä kirjalla jatkan ihminen sodassa -lukuhaastetta.