Syksy

Syksy on hieman vaikeaa aikaa minulle. 

Tuntuu, että jokaisena syksynä vähän kuolee, ja että jokaisena keväänä syntyy vähän kuin uudelleen.

Syksyn alkavan pimeyden alkaa vähän kerrassaan huomata niinä iltoina, kun kotiin palaa hieman myöhemmin. 

Ja syksyn alkavan kylmyyden huomaa niinä aamuina, kun pitää lähteä hieman aiemmin. 

Ja varsinkin niinä aamuina ja niinä iltoina, jolloin ei ole liikkeellä yhtään tavallista aiemmin taikka myöhemmin, huomaa, että syksy on täällä.

Estääkseni syksyn melankoliaan joutumista ja niiden synkkien ajatusten ajattelemista, että pimeys ja kylmyys jatkuu ja pahenee vielä monta kuukautta tästä eteenpäin (ei saa ajatella, kuinka monta!!!) yritän kasata, kiertää ja viritellä syksyyn ansoja, ettei aikaa ajattelemiseen olisi. 

Syksyllä jään helposti sohvannurkkaan, käperryn ja kaivaudun. 

Monen mielestä se onkin parasta syksyssä, että voi vaan olla kotona kerällä kuin kotikissa, mutta itseäni oman kodin nurkat ahdistavat. 

Ei niin, ettenkö minäkin välillä tykkäisi olla kotona, mutta jos ei mene mihinkään välillä, ei voi mihinkään palata. 

On pakko päästä pois, maailmaan, elämään mukaan. 

Kesällä pystyn fiilistelemään aivan jokaisessa nurkassa. Olen vähään tyytyväinen, minulle riittää aurinko. 

Syksyllä elämäniloa on vaikeampi löytää, täytyy lähteä sitä etsimään. 

Oikeastaan jo se suunnitteleminen on kivaa. 

Ihan joka paikkaan en tule ehtimään, enkä aio stressiin asti juoksemisten kanssa panikoitua. 

Sinne, minne ehtii, voi mennä.

Mukavaa on, että on tarpeeksi monta vaihtoehtoa. 

Päätin aloittaa opiskelut. Tekemäni työ on "ihan mukavaa", mutta aina pitää harkita suunnitelma-beetä. Oikeastaan ihan mielenkiinnosta availen ovia. Lauantaina istuin tunnilla ja muistin, miten ihanaa on, kun joku toinen puhuu ja voi vaan kuunnella. Tykkäsin kyllä tyylistä: historiaa voi tarkastella monesta eri näkökulmasta, ja kirjallisuuskin voi ammentaa niin monia eri asioita eri lukijoille. Mielenkiintoista, että nuo kaksi asiaa voi saada myös yhdistetymään aivan muuhun asiaan. Siihen kolmanteen, jota menin opiskelemaan. 

Ehkä opiskelen myös jotain muuta. Kieliä. Kielet ovat ihania ja on niin pitkä aika siitäkin, kun viimeksi opiskelin uusia sanoja. Samalla voi haaveilla, että onkin siellä jossain, toisaalla, jossa on lämmin ja jossa ihmiset puhuvat joka päivä sitä hassua kieltä, jota itse en ymmärrä ollenkaan. Mutta haluaisin. 

Lapset, niiden ehdoilla mennään, kuten aina ennenkin. Nyt vain hieman helpommin kuin ennen. Isompi lukee, laskee ja menee jo hieman itsenäisemmin kuin aiemmin. Pienempi hieman hiljemmin, kun huomasi, että aina ei voi pudota ehjin nahoin korkealta. 

Pitää miettiä, miten oman elämän saa yhdistettyä lasten elämään hieman uudella tavalla. Suunnitelmia on siihenkin, en tiedä vielä onnistuuko. 

Ja vaikka neulomisen jätän toisille (siis jos en löydä upeaa lähipuuta meidän metsästä), niin viimeisen, muttei vähäisimmän, ilon tuovat syksyyn kirjat. Lukeminen ja niin, sinne sohvaan käpertyminen. 

Lumiomenan Katjalla oli ihana keltaisten kirjojen lukuviikko. Hieno idea, koska keltainen kirjasto on hieno sarja. Itselläni on kesken, lainassa ja omana joitakin kirjoja Tammen Keltaisesta kirjastosta, ja yritän niitä tässä syksyn keltaistuessa lueskella: 

* Anilda Ibrahimi: Punainen morsian (on tällä hetkellä se keskeneräinen)
* Peter Hoeg: Norsunhoitajien lapset
* Kerstin Ekman: Sudentalja-trilogia (öh, vieläkin)
* Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani

Palaan näihin, toivottavasti pian! Juuri nyt, kun luonnossa on keltaista.

Melkein Helsingissä kun asun, on täällä kaikkea kivaa syksyn iltoihin, ja vielä valoisiin päiviin. Se kaikki kiva pitää vain huomata.

Rakkautta ja anarkiaa -festivaali esittää taas kymmenen päivää elokuvia, mutta ainoastaan yhden Bollywood-leffan, Love Rebels. Onneksi sitä tähdittää ihan kivan näköinen Arjun Kapoor. Valoa, väriä ja ihan varmasti ääntä (ankeaan) syksyyn!   

No, siinäpä se, syksyn kestämisen resepti.