Taina Latvala: Välimatka

Taina Latvalan Välimatka (2012, WSOY) kiinnosti syksyn uutuuksista, sillä olen aiemmin lukenut Latvalan Arvostelukappale (2007) ja Paljastuskirja (2009) -teokset. Siinä missä Latvalan esikoinen hauskutti, Paljastuskirja ehkä lähinnä hämmensi, enkä voi sanoa, että Välimatka-teos olisi nostanut Latvalaa aiempia lukukokemuksiani korkeammalle. Olisin kyllä toivonut ja halunnut, että ihastuisin Latvalan teokseen, mutta ei siinä niin käynyt. Koko lukemisen ajan oli sellainen olo, että tästä vielä se jokin puuttuu. 

Välimatka on sellainen ihan kiva ja ok, mukava perusteos, jossa on ihan miellyttävä juoni ja ajatus: 60-vuotisjuhlia viettävä nainen ja hänen pikkuista vaille 3-kymppinen tyttärensä lähtevät laukeuksilta matkalle. Matkalla tyttärelle selviää yhtä jos toistakin hänen kadonneesta isästään ja edesmenneestä tädistään. Kirjassa eletään nykyhetkeä, Teneriffan lomarannan maisemissa. Lukujen välissä palataan kursiivilla menneisyyteen. 

Kaikki on hyvin, mutta tytär alkaa flirttailla hotellin aulapojan kanssa. Vaikka äiti yrittää estellä nuoria löytämästä toisiaan, alkaa tytär tapailla miestä lomapaikan illoissa. 

Siinä siis kirja lyhykäisyydessään. Teoksessa oli lisäksi paljon dialogia, joka keskusteltiin pohjanmaan murteella. Vaikka ymmärsinkin suurimman osan, dialogeista jäi harmittavan paljon ymmärtämättä. Siis ihan minulle vieraiden ja sellaisiksi jääneiden sanojen takia. Ehkä tässä teoksessa oli muutenkin jotain jähmeää pohjalaisuutta, jota en oikein onnistunut ymmärtämään. Pääosin kirjasta jäi mieleen, että ihan kiva, mutta olisin kaivannut kaikkea kivaa perusjuonen ympärille. 

Latvalan kieli on edelleen lennokasta ja mukavaa tätä oli lukea eteenpäin. Ainoa, että lukemisen jälkeen jäi vähän tyhjä olo, koska kirja ei täyttänyt minua. 

Välimatka nimenä kuvaa kirjaa hyvin: siinä on monenlaista välimatkaa. Yksi on minun lukijana ja kirjan kertojan välille jäänyt välimatka, kirjan yksi välimatkoista oli äidin ja tyttären saavuttamaton välimatka.

Äidin seurassa minä olen aina viisitoista, minulla on häntäluuta hipovat hiukset ja neule, joka on seuraavana vuonna liian piukka. Hänen maailmassaan nainen ja mies seisovat aina eri puolella huonetta, niin kuin Evijärven nuorisoseuroilla vuonna 1968, kun tytöt odottivat kavaljeereja kotelomekoissaan ja rumimmat jäivät yli. 

"Koko päivän saa olla kauhias jännitykses, kun sä et ittestäs mitään ilimoota."

"Ei sun tartte murehtia, mä oon kakskytseitsemän."

"Kakskytäkuus sä oot."

Tämän on lukenut aiemmin Hanna, ja myös Hesari on kirjasta kirjoittanut. 

Oma arvioni tällainen vähän mälsä: ++ ½.