Carlos Fuentes: Inez

Carlos Fuentesin Inez (2002, Gummerus/ 2000) on teos, jonka parissa jatkoin tutustumistani latinalaisen Amerikan kirjallisuuteen. Fuentesia ennen luin Álvaro Mutisin kirjan - yhteistä kirjailijoille on se, että molemmat ovat syntyneet 20-luvulla (Fuentes 1928) ja kuolleet aivan viime vuosina, Fuentes 15.5.2012, Álvaro reilun vuoden myöhemmin. Vahvasti näyttää siltä, että luen pahasti myöhässä espanjankielistä kirjallisuutta. Syynä voi olla se, että Suomessa amerikkalainen kirjallisuus tarkoittaa yhdysvaltalaista ja kanadalaista kirjallisuutta, eikä Väli- tai Etelä-Amerikan kirjallisuutta.

 

Fuentesin Inez kertoo surullisen rakkaustarinan. Kirjan alussa esitellään kapellimestari Gabriel Atlan-Ferrara, joka on jo yli 90-vuotias, mutta vie lukijan muistoihinsa ja siihen hetkeen, kun hän tapasi ensimmäisen kerran Inezin ,meksikolaisen laulajattaren, joka lauloi oopperan kuorossa ja kiinnitti miehen huomion.

 

Minulle olet laulajatar joka erkani kuorosta ja ojensi minulle kauniin äänensä, ainutlaatuisen, mutta vähän villin vielä, muokkausta kaipaavan.

 

Vaikka Inez on miehelle nainen ilman ikää ja kotimaata, tuo Inez Englannin nummille, joilla he tapaavat toisen maailmansodan aikaan, tuulahduksen Meksikosta.

 

Parin tiet eroavat kuitenkin yhtä nopeasti kuin ne toisensa löysivät. Inésistä tulee Inez ja hän on siirtynyt kuorosta soololaulajaksi. Faust on se ooppera, jota he esittivivät Englannissa, Faust tuo heidät taas yhteen, kun Atlan-Ferrara lähtee ohjaamaan oopperaa Meksikoon. Ovatko he oppineet jo? Jäävätkö he toistensa luo? Vai onko tapaaminen vanhan toistoa?

 

Kuten edellistä kirjaa lukiessani ja siitä kirjoittaessani tulin huomanneeksi, Etelä-Amerikan kirjallisuus ei ole realistista. Myöskin Inezissä on unenomaisuutta, siinä kulkee toinen maailma todellisen rinnalla. Kauan sitten järjestettiin uutta maailmanjärjestystä ja lukija viedään metsäkansan luo. Ne-el ja a-nel ovat kietoutuneet toisiinsa, mutta epäluulo, epäluottaus vie heitä erilleen. Aivan kuin Gabrielin ja Inezin maailmassa on niin paljon kaikkea, mikä erottaa heitä toisistaan. Molempien omat urat, ihailijat ja kaikki se, mikä vie elämässä eteenpäin.

 

Sitten on taas aika, jolloin Faust tuo Gabrielin ja Inezin takaisin toistensa luo.

 

Intohimon laineet eivät lyö rantaan kahta kertaa. Regret sen sijaan elää kanssamme aina. Katumus. Valitus. Se muuttuu alakuloksi ja käy meihin taloksi kuin turhautunut haamu. Osaamme vaieta kuoleman. Tuskaa emme osaa hiljentää. Meidän on tyytyminen rakkauteen, joka on yhtäpitävä sen rakkauden kanssa jonka muistamme hymystä jo kadonneilla kasvoilla. Onko se vähän?

Mitä kirjasta voisi vielä sanoa?

Pidin sen surumielisestä otteesta, rakkaudesta, joka säilyi kirjan henkilöiden välillä vuosien läpi. Pidin myös tarinan liittymisestä Faustiin, oopperan ja musiikin maailmaan.

Jäin edelleen hämmentyneeksi kirjan epärealistisesta otteesta ja välitarinasta. Vaikka tavallaan ymmärsin sen liittymisen Gabrielin ja Inezin tarinaan, jäi mieleen kytemään epäilys, että ymmärinkö vihjeet kuitenkaan aivan oikein. Ehkä pieni epäilys toisaalta on vain hyväksi.

Carlos Fuentes: Inez

2002, Gummerus
Instinto de Inez 2000
suomentanut Tarja Härkönen
175 sivua

Kirjalla lisään pointsejani Hola español -haasteeseen ja kirjallisuutta fudis-maista -haasteeseen.

Meksikosta löytyy kuulemma sellainen huippupelaaja kuin Javier Chicharito Hernández, ja hänen taidonnäytteitään ManU:n paidassa löytyy täältä.