Asta Honkamaa: Naisen maisema

Niitylle on katettu pöytä.

Siinä voi ensin juoda aamukahvia neljä tuntia.

Siinä voi sitten vaihtaa tarpeettoman aikaisin olueen.

Sitä myöten sitten viiniin ja soodaan.

Mutta ei vielä.

 

Aamukahvissa pysyttely on tärkeää.

Aamukahvissa pysyttely on oleellista.

Aamukahvissa pysyttely pysäyttää ajan.

Jos juo viideltä aamukahvia, on aamu.

Ja silloin tämä päivä ei kenties koskaan lopu

ja silloin tämä kesä ei kenties koskaan lopu.

 

 

 

 

Asta Honkamaa: Naisen maisema

2014 Books North

41 sivua

 

Sain mahdollisuuden tutustua Asta Honkamaan teokseen Naisen asema. Olen tyytyväinen, että otin kirjan vastaan ja luin sen. Ennakoajatukseni olivat, että kirjassa on jotain sitäkin tavanomaista, jota naisen elämästä päätyy kirjan kansien väliin: vaikerrusta elämästä hormonien, synnytyksen ja lasten maailmasta ja jotain lihallista ja eritteellistä. Huokaisin ilosta, kun huomasin lukiessani, että tässä kirjassa onkin jotain muuta. Tässä kirjassa on arkisia asioita naisen elämästä. Asioita, jotka arkisuudesta huolimatta yltävät teksteissä suuremmiksi ajatuksiksi, lähes filosofiaksi naisen arjesta.

 

 

 

Teoksen alku vei minut lukijana kesään, kesäaamuihin ja alkukesään yllä olevan aamukahvi-runon myötä. Alku oli sen verran voimakas, että tämänpäiväisestä räntäsateesta huolimatta olen vieläkin täysin kesämaisemissa, jossain niityn ja mökin tunnelmissa.

 

Ja ajattomuus, kun viisikymmentä vuotta on päällekkäin kulumassa samanaikaisesti. Löylyä heitetään samassa saunassa kuin äiti ja äidin äiti, tämän äiti. Niiden hatut laitetaan päähän, jalkaan vedetään niiden huopikkaat, maalataan huulet niiden pilaantunella huulipunalla, ja sulkapalloa pelataan niiden hajonneilla sulkapallomailoilla.

 

Kirja on siis runoteos, jossa on välillä perinteisempää runomuotoa ja välillä proosarunoja. Kesäpäivien ohella runoissa on aiheena ruoka ja syöminen, ja se, ettei söisi niin paljon, kivun sietäminen oikeanlainen käyttäytyminen.

 

Teoksen lopussa on kirjan muusta kirjasta poikkeavia "tarinoita päivällisellä kerrottavaksi", lyhyitä tarinoita sattumuksista.

 

Juomia kookoksen puolikkaissa, aurinkovarjoja joiden alla on omituinen valo. Hiekka joka menee joka paikkaan, pepun väliin ja suuhun, kirjan sivuille.

Miksi täyteläisyys ei olisi yhtä lailla tässä? Jäinen maa ja kirkas otsalohkoa vihlova valo, tulikuuma kahvi, yksinäinen lounas. Jos minä päätän, tämä voi olla täyttä elämää. Kirjolohikiusaus voi olla täyttä elämää, ja totinen vanhus, ja ajoissa maksettu lasku. Täynnä elämää. Jokainen hetki yhtä täydellinen kuin joku toinenkin. Yhtä juhlaa!

 

 

Teoksen lopussa palataan vielä mökkimaisemiin ja -oloihin ja kirja päättyy positiivisiin sanoihin:

 

Nimittäin mitään pahaahan ei oikeastaan ole,

mitään pahaa ei oikeastaan ole olemassa,

mitään pahaa ei oikeastaan voi koskaan tapahtua,

maailmassa jossa voi nukkua siskonpedissä.

 

 

Pidin kirjassa sen hyväntuulisuudesta. Vaikka arki on - no, vain arkea, voi siinä nähdä kaikenlaista upeaa. Ja se kesäntunnelma, joka kirjasta huokui esiin, toi kesän tähän helmikuun alkuun eläväksi.

 

Voisin ajatella, että tämä kirja olisi sellainen, jonka veisin lahjaksi kesän alussa jollekin naispuoliselle henkilölle. Kirjallisena ihmisenä olen kaivannut jotain pientä luettavaa, jonka voisi tiputtaa esim. päiväkodin tai koulun opettajalle, ja luulen, että olen ainakin itse löytänyt sellaisen tässä kirjassa. Tämä teos oli kiltti, mutta ei kuitenkaan lapsellinen. Pidin.

 

Kirjan kirjoittaja on TeaK:sta valmistunut teatteritaiteen maisteri, dramaturgi ja kirjailija.