Eduardo Galeanon Jalkapallo valossa ja varjossa (2014, Nemo - 2. painos) -teos löytyi, kun etsin uruguaylaista kirjailijaa. Kirja kertoo nimensä mukaisesti jalkapallosta, ja mikäs sen kiinnostavampaa, kun tarkoituksenani oli lukea kirjallisuutta futis-maista. Galeano on kirjoittanut myös Tulen muistot -trilogian, joka alkoi kiinnostaa todella paljon, koska ainakin helmetin haku antaa sarjasta sellaisia asiasanoja kuin historia, Etelä-Amerikka, intiaanit. Varmaan myöhemmin palaan Galeanon pariin.
Jalkapallo valossa ja varjossa -teos kertoo lukijalle jalkapallon MM-kisojen historiaa aina ensimmäisistä kisoista, jotka pidettiin vuonna 1930 Uruguayssa. Isäntämaa voitti mestaruuden ja oli muutenkin ylivoimainen tuohon aikaan jalkapallossa.
Oikeastaan kirja kertoo jo ennen kisoja jalkapallon historiaa: miten jo kiinalaiset munkit pelasivat keskenään potkien pallolla ja mitkä ja ketkä ovat jalkapallon olennaisia osia: mukana ovat sekä pelaajat että fanit. Näkökulma kirjassa on eteläamerikkalainen: kirjassa kerrotaan, miten tummaihoiset pelaajat ottavat paikkansa esim. Brasilian joukkueessa ja miten eteläamerikkalaiset joukkueet ja pelaajat rantautuvat ja ihastuttavat eurooppalaisia. Kun uruguaylaiset pelaavat Euroopassa, heidän peliään kuvataan näin:
"Ilmestys! Tässä meillä on todellista jalkapalloa. Se minkä me tunsimme, se mitä me pelasimme, ei tähän verrattuna ollut kuin koululaisten ajanvietettä."
Kirjassa käydään läpi jalkapallon MM-kisoja, niiden voittajia ja loistokkaita maaleja ja maalintekijöitä. Maaleja kirjassa kuvattiin niin elävästi, että oli helppoa nähdä maalit syntymässä kuin olisi nähnyt ne televisiokuvina.
Galeano kirjoittaa kisoista, mutta liittää maailmanhistorian osaksi kisoja. Hän nostaa kiinnostavia ja yllättäviäkin asioita maailmasta ja sen historiasta, varsinkin Fidel Castron kukistumisen odottaminen alkaa olla melkoisen koomista. Aikamoisen kylmät väreet käyvät selkänahassa, kun vuoden 1938 kisoissa saksalaiset pelaavat hakaristi rinnassaan.
En lukenut kirjaa yhtäjaksoisesti, vaan paloja kerrallaan, mikä oli hyvä ratkaisu, koska maalintekijät ja maalit olisivat saattaneet kietoutua yhteen, jos olisin lukenut ne putkeen. Nyt kirjasta jäi mieleen nimiä ja maaleja, silti oli kiinnostavaa, kun kirjassa alkoi tulla mukaan joitain ennestään tuttuja nimiä, kuten Michel Platini, Maradona. Kuten MM-kisojen väliohjelmissa tänä vuonna on nähty, jokaisella ihmisellä (,joka on jalkapalloa seurannut) alkavat muistot jostain tietyistä kisoista. Minulle tuttuja nimiä alkaa tulla 80-luvun kisoissa, mutta varsinkin vuoden 1986 Maradonan maalit ovat niitä, jotka muistan.
Maalien ja niiden tekijöiden lisäksi kirjasta jäi mieleen joitain tiettyjä asioita:
Jalkapallo on ollut kauan aikaa eteläamerikkalaisten ja eurooppalaisten hallintaa, vaikka kiinalaiset ovatkin todistettavasti pelanneet jalista aivan yhtä kauan kuin muutkin. Vuonna 1998 kisoihin tuli lisää maita, myös Aasiasta ja Afrikasta, mutta mitaleille uudet maanosat eivät ole päässeet - ja tänä vuonna suurin osa Afrikan ja Aasian maista on tipahtanut jatkosta jo lohkopelien tappioiden myötä.
Jalkapallo on kirjassa nähty eteläamerikkalaisin silmin, mikä on kiinnostavaa. Ehkä tämän vuoden kisojen Suarezin puremis-jupakkakin saa uuden näkökulman, kun sitä tarkastellaan toisenlaisesta näkökulmasta:
Argentiinan kannattajat pitävät Maradonan vuoden 1986 käsimaalia suuressa arvossa, "koska tuomari ei nähnyt sitä". Vuoden 1990 MM-kisojen karsintojen aikana Chilen maalivahti Roberto Rojas teeskenteli loukkaantunutta viiltämällä itseään otsaan, mutta hän jäi kiinni. Chilen kannattajat, jotka ennen palvoivat häntä, tekivät hänestä pian konnan, "koska temppu ei onnistunut."
Jalkapallossa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, kunhan siitä ei vain jää kiinni.
Muita asioita, joita kirjassa nousi esiin, oli se, miten jalkapallo voi olla köyhälle värilliselle pojalle ainoa tie ylös slummista - näin siis Etelä-Amerikan maissa, kuten Brasiliassa.
Kirja oli suurimmaksi osaksi kiinnostavaa luettavaa. Se, mikä paikoin ärsytti, oli sen ajatuksen toistaminen, että jalkapallo on nykyisin vain markkinointia ja kaupallisuutta. Tämä oli hyvä näkökulma, sillä tottahan on, että pelaajia ostetaan mielettömillä hinnoilla ja pelaajien tulot ovat aivan yhtä järjettömiä, mutta kirjassa ajatusta jankutettiin väsymykseen asti. Olisin yhden toiston sijasta ottanut jonkun vaihtoehtoisen näkökulmaan väliin.
Kirja oli yllättävänkin kiinnostavaa luettavaa, koska etukäteen ajattelin, että tämä on maalitilanteiden toistoa, mikä ei minusta olisi ollut kovinkaan kiinnostavaa.
Galeanon teos on alun perin kirjoitettu vuonna 1995, mutta teosesta näemmä on tullut uusia päivityksiä ja oma kirjani on tältä vuodelta, mukana kirjassa on vuoden 2010 MM-kisat.
Suosittelen kirjaa sellaiselle lukijalle, joka ei tiedä kaikkea jalkapallosta, koska tässä kirjassa ei mennä hirveän syvälle peliin. Sellainen lukija voisi olla ihanne, joka on rakastumassa Brasilian kisojen aikaan jalkapalloon, ja haluaa tietää lisää lajista.
Kirjan on lukenut myös Tarukirjan Margit ja Oksan hyllyltä Marika.
Eduardo Galeano: Jalkapallo valossa ja varjossa
2014, Nemo
El futbol a sol y sombra 1995
suomentanut Jukka Koskelainen
256 sivua
Kirjallisuutta futis-maista haasteeseen Uruguay
Minustakin tämä sopii hyvin aloittelevalle jalkapallofanille, joka haluaa tietää lajista enemmän. Kiva kirja!
VastaaPoistaJoo, niin oli!
PoistaKirjassa tuntuu olevan varsin suppea näkökulma, sillä jalkapallo nykymuodossa jalostettiin Englannissa 1850-luvulla. Britit olivat poissa tietyistä kisoista ja pelaavat neljällä eri joukkueella. Italia voiti kisat 1938. Kiistatta suurin futismaa on ollut Brasilia, sitten Saksa ja Italia. Argentiina voitti kotikisansa ja Meksikossa 1986.
VastaaPoistaMinusta futiksessa on tärkeintä fair play. Minusta Brasilia pelaa reilusti. Skotit, jotka ovat joskus päässeet kisoihin pelaavat reilusti, hei eivät kaatuile turhaaneivätkä filmaa. Minusta paras pelaaja on edelleen Pele, joka oli myöskin herrasmiespelaaja. Kova maalitykki oli länsisaksalainen Gerd Muller. Klose on tehnyt 15 maaliaan varsin heppoisia maita vastaan. Tosin teki nytkin hienon ja tärkeän maalin. Tämä rotla tarkoittaa, että kirja tuntuu varsin suppealta. Yllätykset ovat kisojen suola esim. Paolo Rossin maalit, sen sijaan käsimaalit ovat lajia kohtaan epäreiluja, mutta futiksen luonteenseen kuuluu se, että tuomarin sana on laki. Samoissa kuin Maradona pelasi myös Gary Lineker, hieno herrasmiespelaaja.
Kyllä tässä kirjassa käsiteltiin jalkapallon historiaa, ja sitä, mikä sääntö tuli kulloinkin peliin mukaan. En nyt tietenkään aivan auki kirjoittanut kirjaa tähän teksiini. Samoin ihmeteltiin, miksi britit edelleen pelaavat Englannin, Skotlannin jne. joukkueilla. Samoin kuin käytiin läpi kaikki historiassa käydyt MM-kisat mitalisteineen ja parhaine maaleineen.
PoistaSitä, mikä on reilua peliä, on yhtä monta näkökulmaa kuin pelaajaa, joten sikälikin eteläamerikkalainen näkökulma on vaihtelua näkemykseen lajista.
Minä pidin tästä kovasti, ja taisin ollut juuri sopiva lukija tälle - ns. jalkapallotietouteni on olematon ja uusintaluku tekisi terää. :)
VastaaPoistaAika samanlainen lukija, koska jalkapallohistorian tietämykseni ei ollut kovin suuri, enkä tiedä noita aikojen kuluessa tehtyjä maalejakaan niin hyvin.
PoistaMM-kisoissa juuri Fair Play on tärkeää, siihen ei kuulu vastustajan vahingoittaminen, käsimaalit, doping eikä huumeet eikä filmaaminen eikä tuomarille purnaaminen. Myöskään sopupelit eivät ole fair playta.
VastaaPoistaOlympiakisoissa on pelattu jalkapalloa ennen vuotta 1930.
Nykyinen systeemi, pitkään jatkuvat sarjat ja Euroopan monet maat ovat seikkoja, jotka vaikuttavat kesä-heinäkuussa pelattavat kisoihin. Etelä -Amerikassa on niin vähän maita, että yleensä samat maat pääsevät kisoihin.
Juuri niin, määritteleminen on aina siitä kiinni, kuka sen tekee.
PoistaEtelä-Amerikan maat pärjäävät mahtavan hyvin MM-kisoissa, joten ovat varmasti ansainneet paikkansa kisoissa.
"Määritteleminen on aina siitä kiinni, kuka sen tekee"
PoistaFIFA on määrittänyt säännöt eli jalkapallossa on säännöt, tuomari päättää kentällä miten edetään ja miten niitä tulkitaan. Fair Play on vielä enemmän, mutta esimerkiksi vastustajien toistuva pureminen tuskin on kovinkaan reilua kenenkään mielestä.
Joo, jalkapallo on ehdottomasti herrasmiesmäisempää peliä kuin jääkiekko tms.
PoistaEri mailla on erilaisia pelityylejä, saksalaiset harvoin heittävät voltteja kun taas toiset tuntuvat kaatuvan vähäisestä tuulenvireestäkin. Puremiseen en ota sen enempää kantaa kuin mitä tuossa yritin kirjoittaa, että joillekin lähtökohtaisesti kaikki keinot ovat sallittuja, kunhan tuomari ei vain huomaa. Tähän asiaan kirja antaa näkökulmaa, ja FIFA on tuomionsa antanut. Nykyisin saattaa vain olla vaikea tehdä mitään huomaamatta, kun kameroita on aika paljon kentällä. Tuomari kentällä sitä vastoin on ihminen, jolta jää paljon huomaamatta ja joka tulkitsee jokaisen tilanteen muutaman sekunnin aikana. Eli aina tuohon tulkinnan varaan jää paljon.
Samoin jokainen katsoja miettii, mikä on reilua, omista lähtökohdistaan: lapsesta asti opetetaan, että muille pitää syöttää, itse ei välttämättä saa sitä maalia tehtyä. Mutta mitä tekee joku oikea ammattilainen? Ihan itsekkäästi maalin ja ihan yksin. Aina kaikki ei mene reilun pelin mukaan kentällä.
Lajin ydin onkin siinä, että vaikka tuomari on ihminen ja häneltä jää asiat huomiotta tuomarin sana on laki. Se on pelin luonne ja siksi videotarkistuksia ei haluta eikä pelikellon pysäyttämistä.
PoistaPelityylit ovat eri asia kuin Fair Play, esim saksalainen jalkapallo on kuin koneisto, Italia pelaa varsin kovaa, tietyissä maissa kaatuillaan rangaistusalueella ja kieritään jotta saataisiin rangaistuspotku, skottipallo toimii laitojen kautta keskityksillä ja pääpelillä.
Suurimmat maalintekijät ovat osin maalintekijöitä siksi, että jos heillä on paikka, he tekevät tai jos ei ole paikkaa he tekevät sen silti, esim. Gerd Muller
ok.
Poista