Kuusamolaisen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan Petri Vartiaisen Isäasentoja (2014, Otava) tuli kolmanneksi Otavan vuonna 2012 järjestämässä Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailussa. Kilpailun voitti Tua Harnon Ne jotka jäävät ja kakkoseksi tuli Meri Kuusiston Amerikkalainen. Olen samaa mieltä HS:n kanssa siitä, että järjestys on oikea, sillä aivan Kuusiston ja Harnon tasolle Isäasentoja ei kiipeä.
Lainasin kirjan kirjastosta, koska muistin nähneeni kirjan kirjablogeissa. Kirjan kansi on kiinnostava ja iskee tällaiseen lukijaan, joka on kirjainpalikoita vastikään kasaillut. Kirjan nimi ja takakansi lupailee elämiseen lasten kanssa miehistä näkemystä, mikä myöskin kiinnostaaa. Kirjan alkukin on vielä mukavaa luettavaa, vaikkakin hieman ennalta-arvattavaa: kun miehestä tulee isä, alkaa hänen elämänsä ensisijaisesti isänä, hän ei kuitenkaan yllä aivan äidin tasolle, mikä miehen tulee joka päivä ja joka hetki muistaa!
Isä osallistuu, mutta ei muuta sillä omaa asemaansa. Isältä edellytetään kaikkea, mutta odotetaan kaikkea paitsi ammattitaitoa. Isän täytyy pysyä vanhemmuuden taidoiltaan alistuneempana.
Isän merkityksestä puhutaan kauniita sanoja, mutta isän on tiedettävä paikkansa.
Vartiaisen kirja on kokoelma isyyden synnyttämiä ajatuksia, varsinaista juonta kirjassa ei ole: lapsia tuntuu tulevan koko ajan lisää, isä toimii viihdyttäjänä, leikkijänä ja lapsen itsetunnon kohottajana. Kirjan keskivaiheilla aloin odottaa juonen kääntymistä, mutta ei tässä sellaista tullut. Vartiainen siirtyy muistelemaan, minkälaisia olivat hänen oma isänsä ja muut sukunsa isät. Välillä kirjassa mietitään suomalaista isyyttä laajemmin.
Itsenäinen Suomi on luonut oman isämyyttinsä.
- -
Isä oli yrmy pienviljelijä, joka vouhotti netsätöissä vielä sydänvikaisenakin. Ainoa taiteellinen saavutus tuli viimeisen ponnistuksen myötä - kauhistunut irvistys, ohimoa puristavan verisuonen räjähdyksen kuvajainen.
Siinä on isoisä, isä, poika.
Kirja on ajatuskokoelma, jota oli kaikkein palkitsevinta lukea pieninä palasina. Tämä kirja olikin sellainen välipalakirja, johon palasin muiden lukemisten välissä. Luulen, että tämä kirja kaivetaan esiin taas syksyllä, kun etsitään isänpäivälahjoja, sellaiseksihan kirja on kuin suunniteltu!
Petri Vartiainen: Isäasentoja
2014, Otava
159 sivua
Kirjaa on luettu ahkertasti monessa blogissa, tässä vain pari:
Lumiomena, Kirsin kirjanurkka.
Lainasin kirjan kirjastosta, koska muistin nähneeni kirjan kirjablogeissa. Kirjan kansi on kiinnostava ja iskee tällaiseen lukijaan, joka on kirjainpalikoita vastikään kasaillut. Kirjan nimi ja takakansi lupailee elämiseen lasten kanssa miehistä näkemystä, mikä myöskin kiinnostaaa. Kirjan alkukin on vielä mukavaa luettavaa, vaikkakin hieman ennalta-arvattavaa: kun miehestä tulee isä, alkaa hänen elämänsä ensisijaisesti isänä, hän ei kuitenkaan yllä aivan äidin tasolle, mikä miehen tulee joka päivä ja joka hetki muistaa!
Isä osallistuu, mutta ei muuta sillä omaa asemaansa. Isältä edellytetään kaikkea, mutta odotetaan kaikkea paitsi ammattitaitoa. Isän täytyy pysyä vanhemmuuden taidoiltaan alistuneempana.
Isän merkityksestä puhutaan kauniita sanoja, mutta isän on tiedettävä paikkansa.
Vartiaisen kirja on kokoelma isyyden synnyttämiä ajatuksia, varsinaista juonta kirjassa ei ole: lapsia tuntuu tulevan koko ajan lisää, isä toimii viihdyttäjänä, leikkijänä ja lapsen itsetunnon kohottajana. Kirjan keskivaiheilla aloin odottaa juonen kääntymistä, mutta ei tässä sellaista tullut. Vartiainen siirtyy muistelemaan, minkälaisia olivat hänen oma isänsä ja muut sukunsa isät. Välillä kirjassa mietitään suomalaista isyyttä laajemmin.
Itsenäinen Suomi on luonut oman isämyyttinsä.
- -
Isä oli yrmy pienviljelijä, joka vouhotti netsätöissä vielä sydänvikaisenakin. Ainoa taiteellinen saavutus tuli viimeisen ponnistuksen myötä - kauhistunut irvistys, ohimoa puristavan verisuonen räjähdyksen kuvajainen.
Siinä on isoisä, isä, poika.
Kirja on ajatuskokoelma, jota oli kaikkein palkitsevinta lukea pieninä palasina. Tämä kirja olikin sellainen välipalakirja, johon palasin muiden lukemisten välissä. Luulen, että tämä kirja kaivetaan esiin taas syksyllä, kun etsitään isänpäivälahjoja, sellaiseksihan kirja on kuin suunniteltu!
Petri Vartiainen: Isäasentoja
2014, Otava
159 sivua
Kirjaa on luettu ahkertasti monessa blogissa, tässä vain pari:
Lumiomena, Kirsin kirjanurkka.
En ole lukenut Kuusiston kirjaa, muttan olen samaa mieltä siitä ettei tämä yllä Harnon tasolle. Sympaattinen pieni kirja, joka pohtii isyyttä monelta kantilta.
VastaaPoistaSinun kuvasi saivat hymyilemään!
Musta just oikea järjestys, Harnon kirja oli hieno, eikä siitä mihinkään pääse, Kuusiston ihan ok ja tämä sitten sellanen ookoo, mut - kirja =)
PoistaSamaa mieltä, ihana kuva! Tuollaiset palikat oli minullakin pienenä. :-)
VastaaPoistaMinulle kirja ei oikein toiminut. Paljon hyvää Isäasennossa oli kun sitä aloin eritellä, mutta lukiessa en viihtynyt, en millään meinannut saada luettua loppuun vaikka lyhykäinen olikin...
Itse asiassa olen käyttänyt noita palikoita aiemminkin:
Poistahttp://marinkirjablogi.blogspot.fi/2011/04/renate-dorestein-lainaa-vain.html
, mistä lie ideoitu tuo kansi? Mur!
Samaa mieltä kirjan suhteen, jotenkin ajatukset alkoi hajoilla jossain välissä lukiessani, mutta meni tollasena naukkailuna kyllä.