Käväisin kirjastossa ja kirjahyllylläni jokunen aika sitten etsimässä kesäkirjoja, jotka olisivat sopivan kiinnostavia ja kuitenkin kevyehköjä luettavaksi auringonpaisteessa eli täydellisiä kesäkirjoja. Auringosta ja paisteesta ei ole ollut koko ajan aivan takeita, mutta Niina Hakalahden Aavasaksa (2010, Tammi) on ainakin täydellinen kesäkirja edellisellä mittapuulla mitaten.
Hakalahti on itselleni tuttu kirjailija kirjasta Uimataito (2008, Tammi), jonka luin reilun vuosi sitten.
Aavasaksan kuvittelin kertovan matkasta, mutta itse asiassa se kertoo ihmissuhteista sekä perheen että ystävien välillä. Sarita on muuttanut Italiaan, jossa hän asuu hienossa talossa rikkaan miehensä kanssa, ja hänen Roberto-poikaansa hoitaa filippiiniläinen kotiapulainen. Sarita on personal trainer miehensä ostamalla kuntosalilla, eikä hänen tarvitse stressata monestakaan asiasta. Vanhat keskenjääneet opinnot näyttelijänä ja liian helppo elämä kuitenkin mietityttävät Saritaa, ja hän palaa kotipaikkaansa Tampereen kupeeseen. Sarita haluaa näyttää omalle äidilleen poikaansa ja tavata myös Seppo-veljeään. Marita-äiti ottaa mummon roolin siinä missä pystyy, sillä Roberto pitää äitinään Teresaa, jonka seurassa viettää päivänsä myös Suomessa. Sarita lähtee tutkimaan vanhojen näyttelijäopiskelijakavereidensa seuraan, miten näytteleminen luonnistuu häneltä.
Saritan elämän lisäksi seurataan erityisesti Sepon elämää: tämä liian kiltti mies on töissä Rax-ravintolassa, ja auttaa ystäviään niin, että joutuu itse pulaan.
Saritan ja Sepon elämät ovat menneet kovin eri tavalla. Kumpi heistä on pärjännyt paremmin elämässään? Kaikkien mittapuiden mukaan pärjännyt Sarita vai Seppo, joka tuntuu vuokrakämpästä ja omituisista ystävistään huolimatta onnelliselta? Tarkastellun kohteeksi tulee myös heidän äitinsä suhtautuminen lapsiinsa ja elämään yleensä. Sarita huomaa, että liian pitkä oleskelu vanhempiensa seurassa aikuisiällä ei ole kovin terveellistä mielelle...
Sarita opiskelee itseään Suomessa: mikä hänet tekee onnelliseksi ja iloiseksi elämässään? Luopuuko hän intohimostaan ja kenet hänen pitää ottaa huomioon omien halujensa lisäksi?
Kun Sarita makasi viileällä lattialla, hänen mieleensä tulvi erilaisia harjoitusmuistoja. Hänen onnellisimmat muistonsa eivät liittyneet lapsuuden jouluihin, eivät rakastumisiin, eivätkä myöskään - ollakseen itselleen rehellinen, hänen oli pakko myöntää - Roberton syntymään. Hänen onnellisimmat muistonsa liittyivät teatteriharjoituksiin.
Kirja oli toimiva kokonaisuus, sikäli kun lukijaa kiinnostaa oman navan ympärillä pyörivä pohdiskelu. Kirja oli nopea luettava ja tässä oli tarpeeksi vähän henkilöitä, jotta väsynyt lukija jaksoi pysyä kärryillä tapahtumista. Suosittelen keveäksi kesälukemiseksi kirjaa, vaikka tässä ei Aavasaksalle asti päästykään - kirjan lukeminen saa oman elämän näyttämään hyvältä, vaikka ei elelisikään italialaisrouvana kotiapulaisen kanssa.
Niina Hakalahti: Aavasaksa
2010, Tammi
271 sivua
Seppo on aivan mahtava hahmo! Pieneen elämäänsä niin äärettömän tyytyväinen mies! Olen pitänyt kaikista lukemistani Hakalahden kirjoista: Hengenahdistuksesta, Uimataidosta ja tästä - Hakalahti kirjoittaa kepeästi, mutta koskettavasti ja ajatuksekkaasti. Syksyllä taitaa taas tulla uutuus!
VastaaPoistaSympaattinen ja vähään tyytyväinen mies oli Seppo. Oli hienoa, miten Seposta luotiin kuvaa sekä siskon että äidin ajatuksista käsin.
PoistaTykästyin itsekin Hakalahden tyyliin saada lukija pohtimaan sitä, mikä on ns. hyvä elämä. Tai tarpeeksi hyvä.
Miksiköhän kirjan nimi on Aavasaksa...? Olen lukenut Hakalalta Uimataidon, mikä oli ok, mutta ei tehnyt suurta vaikutusta. Voisi tätäkin kuitenkin kokeilla.
VastaaPoistaKai se oli joku sellainen haavekuva, että sinne päästään. Hieman outo päämäärä sinällään.
PoistaSama Uimataidon kanssa, että jäi vähän ihmetyttämään se kirja. Tämä oli ehyempi.