Emmy Abrahamson: Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä

Emmy Abrahamsonin Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä (2012, Karisto, alkuperäinen teos Min pappa är snäll och min mamma är utlänning 2011, suomentanut Säde Loponen) iski silmääni uutuuskirjoissa ja halusin tutustua tähän nuortenkirjaan kovasti. 

Lastenkirjahylly-blogin Rouva Huu on lukenut kirjan myös ja kirjoittanut kirjailija Abrahamsonista taustatietoja. Abrahamson on elänyt Ruotsin lisäksi Moskovassa, opiskellut Lontoossa ja työskennellyt Amsterdamissa ja Wienissä ja palannut vuonna 2009 asumaan Ruotsiin (kertoo myös wikipedia). 

Abrahamson käyttää varmaan näkemäänsä ja kokemaansa tässä kirjassa hyödykseen, sillä kirja kertoo 16-vuotiaasta teinistä, Alicjasta, jonka isä on ruotsalainen ja äiti puolalainen. Alicjan elämässä alkaa kesäloma ja aika kuluu paljolti kotona, koska Alicjan äiti, Beata, on kutsunut sukulaisnaisen tyttärineen Puolasta heille (karkuun juoppomiestään). Yhteentörmäykset paitsi Beata-äidin myös muun puolalaissuvun kanssa ovat teoksen huumorin takana. 

Alicja haluaisi elää niin kuin kuka tahansa normaali ruotsalaistyttö. Hän haluaisi saada syntymäpäivänään kakun ja lahjoja, jotka on kääritty oikeaan lahjapaperiin, eikä muovipussiin. Alicja yrittääkin elää niin kuin normaali ruotsalainen: heittää homeisen juuston, rikkimenneen saippuarasian roskiin, mutta Beata tulee siivoamaan Alicjan jäljet ja laittaa juuston keittoon, kaivaa saippuarasian takaisin, koska sen voi korjata ja moittii tytärtään tuhlariksi. 

Alicjan mielestä hänen äitinsä on vain niin nolo, ja kaikki äidin kummallisuudet hän selittää sillä, että äiti on puolalainen. 

Puolalaisten tavallinenkin puhe kuulostaa siltä kuin he riitelisivät tai valittaisivat jostain, joten aito perheriita raastaa korvia. 

Kirja luo huumorinsa stereotyyppisistä käsityksistä, joita meillä on itäeurooppalaisista ihmisistä. Eihän kohtauksille voi olla nauramatta. Varsinkin, jos on elänyt opiskelija-asuntolassa, jossa suihku on kahdeksi kuukaudeksi korjattu jeesus-teipillä tai käyttänyt kopiokonetta, jossa musteen loppumiseen auttaa vain se, että ravistelee mustekoteloa (jokaisen kopion jälkeen). 

Huumorin takana tulee esiin myös elämä, joka on varmasti totta monelle teini-ikäiselle monikulttuurisessa perheessä: äiti tyrkkää tyttärensä selvittämään asioita ruotsalaisten sähkömiesten kanssa, koska tytär osaa kaikkein sujuvimmin ruotsia. 

Beata-äiti kaikessa puolalaisuudessaan on kuin kuka tahansa äiti: teinille äiti on aina nolo. Beata on myös kuin kuka tahansa äiti, joka haluaa parastaan lapselleen. Beata on ehkä hieman tavallista toiminnallisempi äiti: hän kutsuu tyttäreltään lupaa kysymättä tämän ystävät juhliin, selvittämään huonoiksi menneitä ystävyyssuhteita ja äiti myös on huolissaan, miten Alicjan vasta-alkanut rakkauselämä mahtaa sujua. Jos siis hän ei pistä sormiaan soppaan mukaan. 

Kaiken kaikkiaan kirja oli hauska paavin tapaamisreissuineen, Olvoineen (Puolan-matkalla alkukirjain lähti pikkulasten käsiin) ja puoli-ilmaisine puolalaisine remonttimiehineen, puhumattakaan salakuljetetusta vodkasta.

Kirja kertoi tarinaa monikulttuurisen perheen ja Ruotsin elämästä. 

Kirjasta tuli mieleen mm. Marjaneh Bakhtiarin Toista maata -teos, Marja-Leena Tiaisen Kahden maailman tyttö ja vielä Terhi Rannelan teokset. Kaikissa tarkastellaan kulttuurisia erovaisuuksia. Luen nuortenkirjoja näemmä myöskin erityisen valikoivasti, koska huomaan, että kaikki lukemani nuortenkirjat käsittelevät tavalla tai toisella samaa asiaa. 

Bahtiarin ja Abrahamsonin teoksissa on samaa se, että niissä on paljon huumoria, jolla asioita tarkastellaan, Tiaisen teoksesta minulle jäi jälkikäteen jotenkin ahdistava mielikuva ja Rannelan teoksissa kulttuureja tarkastellaan niin, että niihin matkustetaan, eikä niin, että eri tavat ja ihmiset tulisivat meille päin. 

Verrattuna kaikkiin edellisiin teoksiin Abrahamsonin Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä oli paras kirja, koska sen tarina pysyi koossa. No joo, lieviä ylilyöntejä lukuunottamatta. Nuortenkirjan siitä tekee myös se, että kirjassa pohditaan ystävyys- ja seurustelukuvioita (joista en juurikaan tähän tekstiin kirjoittanut). Jotenkin minusta tuntuu, että ruotsalainen nuortenkirjallisuus on varsin hauskaa, johtuisikohan se lindgrenmäisestä perinnöstä? Toki nuortenkirjojen genrellekin on tyypillistä huumori, mutta joskus olen törmännyt myös varsin synkkiin ja ahdistaviin nuortenkirjoihin. 

Kahdesta eri kulttuurista kertoviin kirjoihin ominaisesti tässäkin opitaan vähän puolaa nie, ona jest w pracy (hoh, eipä mennyt turhaan minun puolan kielen opintoni Åbon puolella; tiesin aina kun maanantai-aamulla kello 8 pyöräilin kurssille, että kieltä tulen vielä joskus tarvitsemaan!) ja naureskellaan kielille.  Hauskuus tässä kirjassa syntyy siitä, että ruotsin tack (kiitos) ja puolan tak (kyllä) ovat varsin lähellä toisiaan.

Ihan kokonaan persoonallinen tämä kirja ei siis ole, mutta tärkein asia tässäkin nuortenkirjassa on se, että riippumatta taustastaan, elämässä voi pärjätä ja elää normaalia elämää. Ja loppujen lopuksi, ehkä pahinta ei ole maailmassa se, että on puolalainen äiti. Alicjakin huomaa asian kirjan lopuksi.  

Arvioni tästä kirjasta + + + +. Tämä oli todella erilainen kirja kuin Makine, jonka juuri ennen tätä luin, mutta ehkä juuri siksi tätä olikin niin vapauttavaa lukea.