Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia

Isä ja äiti varoittivat Rooman liikenteestä ja muistuttivat, että kadun voi ylittää vasta sitten, kun autot ovat menneet ohitse. Yritin päästä katsomaan Rooman päänähtävyyttä, Colosseumia, mutta liikenne isolla kadulla oli niin vilkas, etten päässyt kadun yli. Yritin ainakin viisitoista minuuttia, mutta autoja tuli koko ajan. Colosseum oli aivan ulottuvilla, näköyhteyden päässä, mutta jouduin luovuttamaan. Menin takaisin nuorisohotelliin. 

Sinikka Nopolan Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia (2012, WSOY) on taattua Nopolaa ja tyyliä. Aiemmin teoksen kirjoitukset on kuultu radiossa Erja Monton esittäminä (kertoo kirjan takakansi) ja kirja on saatavilla äänikirjana saman naisen lukemana. Olen lukenut aiemmin hieman puolihuolimattomasti Nopolan kirjoituksia ja ainahan ne ovat hauskoja. Niin myös tässä 140-sivuisessa kirjassa, jonka luin kanssamatkustajien iloksi parilla bussimatkalla. 

Nopolan kirjoitukset ovat parin-kolmen sivun mittaisia ja niiden lähtökohta on arki. Nopola tarkastelee paitsi suomalaisuuden syvintä olemusta myös sitä, mikä on jäätelökauhan tai henkarin elämässä tärkeää. Ne asiat, jotka ovat meille suomalaisille tärkeitä, asettuvat uusiin mittasuhteisiin, kun ostamaansa asuntoa ei uskalla kuluttaa, tai kun Facebookin aloittelija kohtaa sosiaalisen median ongelmia.

Kaikki kirjoitukset eivät juuri minuun kolahtaneet, erityisesti käytännön ihmisen toimet koin jotenkin kovin etäisiksi. Ehkä olen niin kaukana käytännön ihmisestä. Onneksi kirjoituksia on monesta eri asiasta ja teemasta, ja moni muu kirjoitus iski kyllä nauruhermoihini. Humoristin työn Nopola kyllä täytti erityisen hyvin, jos humoristin tehtävä on saada elämä ja sen masentavat puolet näkymään hauskassa valossa. Esimerkiksi kirjoitus Osoite:Malmi 95 e, joka kertoo valmistautumisesta ystävien kuolemaan, onnistui tässä: kännykkään lisätään numeron perään hautapaikan numero. Tuntuuhan se kammottavalta, mutta kuitenkin, on lohduttavaa, että ystävät seuraavat elämässä syntymästä kuolemaan.  

Teoksessa oli myös niitä kirjoituksia, jotka koin erityisen läheisiksi: Terassiherätyksen maa -kirjoitus kertoo, miten mökeilläkin nykyisin on niin paljon terasseja, että kosketusta luontoon ei enää synny ollenkaan. Nauroin niin paljon, myös itselleni, koska en halua mennä omalle terassille syystä, että luonto on tullut aivan liian lähelle siellä. Tiedättehän, ötököitä ja kaikkia pieniä eläimiä, vaikka itse kuvittelin, että se olisi vähän niin kuin toinen olohuone. Kahva kertoo taas, mitä kaikkea voi tapahtua, jos VR:n omaisuutta lähtee vahingossa junasta mukaan. On hauskaa ja lohdullista, että joku muukin keksii ihmisille elämiä ja kohtaloita. Ilmoittaudun nimittäin sellaiseksi, joka hauskuttaa itseään vaikkapa bussissa istuessaan keksimällä traagisia kohtaloita Manskulla bussin vieressä ajaville autoilijoille. Kahvassa on hieman sitä samaa.

Käytännön ihminen rakastuu -kirjoitus oli aiemmasta kirjoittamastani huolimatta myös oikein itseeni iskevä. Ihanan vapauttavaa, ettei muistakaan ole keräämään nokkosia! 

"Olin kiireinen, harrastin kulttuuria - täytyy tunnustaa että tein syrjähypyn, ihastuin siihen hiukan - luin romaaneja, piipahtelin elokuvissa, konserteissa, taidenäyttelyissä ja teatterissa. Siementen kylvö jäi kiirastorstaiaamuun!"

Arki vain mulkoili vaativana. Tästä ei tule mitään, puhahdin. Ehkä minua ei ole tarkoitettukaan arjen rakastajaksi. 

Hauska välipala arjen alkuun. Suosittelen toki muillekin, jotka ovat aloittamassa arkea ehkä väärällä jalalla. 

Kyllä se siitä lähtee menemään!

Arvioni: + + + +.