Liittomme oli moderni. Minulla ei ollut kovin voimakkaita tunteita Michaelia kohtaan, mutta pidin hänestä. Se ei ollut mikään elämän suurin romanssi, mutta minulla oli ollut romansseja, ja ne olivat tupanneet päättyä varsin surkeasti. Avioliitossa ei ole kyse sitoumuksesta, ei rakkaudesta. Eikö niin?
***
Paul Tordayn Ventovieras (2012, Atena, alkuperäinen teos The Girl on the Landing, suomentanut Jukka Jääskeläinen) lähti mukaani (kirjastosta taaskin) kivan kansikuvansa ansiosta (kansi: Emmi Kyytsönen) ja myös takakansitekstinsä takia. Sanotaan, että ne molemmat olivat tässä kirjassa oikein onnistuneet.
Takakannessa kirjan luvataan olevan tarina tylsän avioliiton muuttumisesta: Elizabeth rakastuu uudeksi muuttuneeseen mieheensä, Michaeliin.
Yläluokan elämää vietetään herrasmiesklubissa Lontoossa ja Michaelin suvun sukutilalla Skotlannissa. Yhtäkkiä viileä ja estynyt Michael alkaa näyttää rakkauttaan vaimoonsa aivan toisella tavalla kuin aiemmin. Michael kertoo, että hän elää pitkästä aikaa aivan täysillä. Elizabeth alkaa epäillä, että voiko ihminen muuttua niin täysin ja kokonaan, vai onko muuttumisen takana jotain outoa?
Kirja alkoi muuttua jännittävämmäksi ja sai kauhun piirteitä. Koska olen kauhun suhteen turruttanut itseni teini-iässä kingeillä ja koontzeilla, ei tämä kirja oikein sytyttänyt samoja pelon ja kauhun tunteita, joita kauhun mestarit aikoinaan aikaansaivat. Välillä mietin, että mikä tämän kirjan tyyli oikein on. Onko se siis tosiaan jännitystä/kauhua, vai mitä ihmettä.
Kirjan tarina kerrotaan kahdesta näkökulmasta: Michaelin ja Elizabethin. Mietin kirjaa lukiessa myös sitä, että oliko aivan joka kohdassa tarpeellistakaan kertoa tilanne toisenkin näkemänä. Kirja tuli näissä kohdin aivan liian helpoksi lukijalle. Toisaalta mietin, että tämä kirja voisi sopia nuorelle lukijalle paremmin kuin tällaiselle kaiken lukeneelle keski-ikäiselle kyynikon alulle (tämä hymiön kanssa). Tosin ehkä henkilöhahmojen pitäisi olla silloin jotain muuta kuin keski-ikäisiä kyynikon alkuja... hmmm. Toisaalta joissain kohdin minua jäi mietityttämään, että näkivätkö ja kokivatko molemmat osapuolet tosiaankin samat asiat, ja että miksi näin. Eli välillä tarina oli tarpeeksi "vaativa": siinä jäi lukijan pohdittavaksi asioita. Paikoin kirja oli siis epätasainen.
Kirjaan oli tapahtumien lisäksi ympätty paitsi matkustamista monella eri kulkuvälineellä myös teemoja:
Tarinassa mietittiin sitä, miten lääkkeet vaikuttavat ihmiseen ja sitä, mistä pahuus johtuu. Voidaanko pahuus voittaa lääkkeillä?
- - manikealaisessa maailmankaikkeudessa hyvä ja paha ovat voimia, joiden keskenään käymässä kamppailussa koko ihmislaji on vain sivuroolissa.
Toinen teema hieman yllättäen oli rasisimi, sillä Michaelin herrasmiesklubiin on ehdotettu jäseneksi intialaissyntyistä hra Patelia, mikä aiheuttaa jäsenistössä närää ja vastalauseita. Kyse on siitä, kuka voi olla englantilainen herrasmies. Teoksessa luodaan näkemystä siihen, mistä ovat "aidot britit" tehtyjä.
No joo, olin kuitenkin utelias lukemaan tämän kirjan loppuun, joten olihan siinä vetovoimaa. Kirja oli vähän outo tai erilainen, kiva lukukokemus kuitenkin. 315 sivua ilostuttivat työmatkaani oikein mukavasti sen lisäksi, että sain nauttia aivan uusien bussien huikeasti toimivista ilmastointilaitteista. Kyllähän näillä kahdella taas pärjää loman jälkeen.
Arvioni: + + +.
Kirjan ovat lukeneet myös
tänään postannut Leena Lumi, ja aiemmin
Susa,
Kata,
joista osa on tuntenut enemmän pelon väristyksiä kuin minä.
Kirjailija Paul Torday on minulle täysin tuntematon, mutta kustantaja Atena kertoo, että Torday on siirtynyt liikemiehestä kirjailijaksi 59-vuotiaana ja julkaissut kuusi romaania. Onhan se ihan että wau!
Ilmastoitu bussi ja lukuaika ovat työmatkan hyviä puolia. :) Ainakin itse koetan ajatella nuo pitkän työmatkan plussapuoliksi.
VastaaPoistaTämä kirja kiinnostaa minua. Se on saanut paljon kehuja, oli hyvä lukea myös hieman toppuuttelevampi mielipide. Tuo vetovoimaisuus viittaa siihen, että tämä voisi toimia nimenomaan työmatkalla.
Kolarihistoriamme jälkeen ihan tyytyväisenä istun siellä korkealla =D Pääsen sen verran suoraan ja bussikaistoja pitkin, ettei mee aikaakaan edes paljon omaa autoa enemmän. Onnea on vielä se, ettei ole pahoja vaihtoja, niitäkin on ollut ja että liikun kehää "väärään suuntaan". Ja ihan parasta se, että voi lukee!
PoistaKyllähän tämä kirja oli ihan jännä ja ok, mutta ei nyt mikään Elämys (mulle). Aika moni on tykännyt, ja mäkin tykkäsin, että on ihan kiva.
Minusta tämä kirja oli piristävästi massasta poikkeava ja olen iloinen, että Atena lähetti tämän, vaikka en ollut edes pyytänyt. Kustantajat tuntetavat makuni paremmin kuin minä itse...;-)
VastaaPoistaEn minä tästä pääasiassa jännitystä hakenut, niitä kirjoja on luettu kuin meren hiekkaa. Hain sitä, mitä on, kun avioliitossa toinen salaa jotain oleellista itsestään, jotain joka vaikuttaa kaikkeen, mutta ei ole salasuhde.
Minä kovasti pidin vuorokerronnasta, jolloin sai kulmaa asiohin eri suunnasta. Ja jos nyt sanon sen taas, että kuulen kirjailiat 'ääninä' (harhoja;-), niin Torday kirjoittaa siten kun minä nautin kuulla (lue: lukea).
Yritän välttää kyynisyyttä ihan todella, sillä se vie monista asioita nauttimisen ilon. Aloin lukea tätäkin kirjaa ihan viattomana ja odotin vain, että nappaako kiinni ja tekihän se sen.
Olihan tämä massasta poikkeava, mutta kauhugenre on kuitenkin omantyylisensä, niin tämä krija ehkä jätti vähän miettimään, että mikä sen tarkoitus oli: olla pikkaisen kauhua taviskirjallisuudessa vai tavista kauhussa. En ihan päässyt sisälle, mikä sen tarkoitus oli =D
PoistaKiinnostavaa, että luit kirjan noin, salaisuus avioliitossa. Ehkä tämä siis kuiteknin oli kertomus keskiluokkaisesta avioliitosta, jonka kulissien taakse kurkistetaan. Kuten huomaat, mulla oli hieman vaikeaa ymmärtää kirjan merkitystä...
Nykykirjallisuudessa aika usein käytetään tuota kahden äänen tekniikkaa. Se toimi suurimmaksi osaksi, mutta tosiaan jäin miettimään, että joskus kirja tuli liian helpoksi. Ainakin itse ymmärsin asiat siitä ekasta versiosta jo aika usein. Siksi se toinen näkökulma oli hieman turhaa toistoa, ja sai mut miettimään taas, että mikä kirjan merkitys oli.
Kyynisyys oli siis hymiön kanssa. Onneksi jokainen ihminen on varmaan hieman kyynisempi keski-iän kolkutellessa kuin 18-vuotiaana. Muutenhan samoja virheitä tekisi uudestaan ja uudestaan. Toki kirjojakin lukiessa se tietty kyynisyys näkyy siten, että on vaikea löytää ihan uudenlaisia kirjoja, kun on lukenut paljon samanlaista. Tämä toki oli hyvä yritys kirjamaailmassa ja nautin siitä pääosin, vaikka noita kysymyksiä heräsi aika ajoin.
Olisi toki kivaa lukea lisääkin Tordayta, että minkätyylisiä kirjoja muut ovat. Luulen, että niissäkin olisi pajon nautintoa.
kiritusvirheet = pitkä päivä töissä
Poista