Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Kuten tuolta aiemmasta postauksestani voi bongata, olen lainaillut kirjastot tyhjiksi uutuuskirjoista, jotka ovat osoittautuneet varsinaiksi minikirjoiksi. Ihan minein oli Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja (2012, Siltala, alkuperäinen teos La contadora de peliculas, suomentanut Terttu Virta). Tämä kirja oli pienin ja lyhyin ehkä kooltaan ja sivumäärältään, mutta ei tarinaltaan.

Kirja lähti mukaan taas kovasti sen ansiosta, että monet ovat kirjoittaneet kirjablogeissaan kirjasta, ja useimmat kehuvaan sävyyn. En lähde muuten linkittämään muiden blogeja, koska niin moni on kirjoittanut tästä kirjasta, mutta Kujerruksia-blogiin on pakko laittaa linkki (tässä), koska Linnean kirja on innostanut osallistumaan kirjankansi copycat -kisaan. Ihanat kuvat molemmissa! 

Kirjassa on tarina, joka kerrotaan Maria Margaritan minä-kertojan äänellä. Chileläisessä kaivoskylässä elää perhe: liikuntakyvytön isä viiden lapsensa kanssa, perheen äiti on lähtenyt pois. Isä palaa halusta nähdä elokuvia, mutta ei pysty menemään teatteriin. Niinpä hän lähettää lapsensa yksi kerrallaan elokuviin ja pyytää näitä kertomaan elokuvasta. Järjestetään kisa. Koska perhe on köyhä ja liput leffaan kalliita: vain paras kertoja pääsee jatkossa elokuviin ja kertoo muille tarinana näkemänsä. Perheen nuorin ja ainoa tyttö voittaa kisan ja hänestä tulee niin kuuluisa elokuvankertoja, että yleisöksi kertyy paljon perheen ulkopuolisiakin kuulijoita. 

Kyläläiset ja perhe ovat köyhiä, mutta onnellisia. Heillä on jokapäiväiset murheensa, mutta onnea tuovat yhteiset hetket, joiden tähtenä loistaa elokuvankertoja.

Sitten tapahtuu kaikkea pahaa samaan aikaan. Maailmallakin tapahtuu kaikenlaista, joka vaikuttaa perheen ja elokuvankertojan elämään. Kylään saapuu televisio, joka vie elokuvankertojan työn. 

***

Aloitin kirjan illalla ja heräsin aamulla kuudelta lukemaan sen loppuun. Aivan parhaimpien kirjojen kanssa käy näin, että ne herättävät kesken unien, koska tarina on pakko tietää loppuun. Kun sain kirjan loppuun, nukuin vielä vähän aikaa ja kirja jäi vaikuttamaan johonkin, koska en saa sitä millään päästäni. On aika upeaa, että noin pieni kirja (sivuja 133) voi olla niin vaikuttava. 

Monessa postauksessa, joita luin, kirjoitettiin, miten köyhyydestä ja kamalista tapahtumista huolimatta ihmiset ovat onnellisia. Siitähän tämä tarina kovasti kertoi: ei ole väliä, oletko köyhä vai rikas, onnellisuus tulee toisaalta. Tv, internet, ipod, Ferrari, hulppea omakotitalo eivät pelkästään tuo onnellisuutta. Jos vertaan tarinaa ennen tätä kirjaa lukemaani Tammisen Rikosromaaniin, voisin sanoa, että edes hyvinvointivaltio ei tuo onnellisuutta kaikille. 

Maailma ei tietysti ole niin kuin kirjat, mutta minusta Elokuvankertoja kertoo tärkeää tarinaa: tärkeintä on yhteisöllisyys. Kuka muistaa, miten lapsena leireillä keräännyttiin kuuntelemaan pelottavia tarinoita, kun valot olivat sammuneet, tai miten sukulaisia tavatessa on päässyt kuulemaan tarinoita siitä, mitä kukakin on tehnyt menneisyydessä. Tarinat ovat yhteisöllisiä, en tiedä, kuinka moni pääsee niistä nauttimaan tänä päivänä, kun  television katsominen on kai suositumpaa ajanvietettä, ja elämä ehkä siksikin paljon yksinäisempää. Entisenä wannabe-kulttuurintutkijana uskon kovasti tarinoihin. En vain niiden huikeaan voimaan tarinoina, vaan myös siihen, miten ne luovat yhteisyyttä. Ei välttämättä ison yhteisön kesken, mutta vaikka sukupolvienkin välillä.

No, lopultakin kirjan tarinaa miettiessä mieleeni tuli eräs leffa, jonka ole nähnyt. Siinä näyttelijä tulee kotikaupunkiinsa, maaseudulle, jossa siellä elävien mielestä elämä on kovin kurjaa, köyhää ja onnetonta. Kaupungista maalle tullut henkilö (Rohan?) näkee kuitenkin sen, mikä on tärkeintä: olla oma itsensä, hieman muista erilainen, mutta kuitenkin jonkun yhteisön jäsen. Kun kyläläiset kokoontuvat katsomaan elokuvaa, elokuva ei pyörikään, mutta Rohan pääsee kertomaan tärkeimmän asian ihmisille: ihmiset eivät voi elää erillään toisistaan. 

Miksiköhän nykyisin yhteisöllisyys tuntuu löytyvän menneisyydestä ja maaseudulta? 

Arvioni kirjasta: + + + +½.