Sanna Eeva: Olot

Ellun perheen piti muuttaa maalle mutta ykskaks maalla onkin ainoana täysjärkisenä Ellu itse ja holhokkeja kaksin kappalein. Ellun huoleton ja lupsakka mies on jäänyt kaupunkikotiin ja soittelee sieltä ponnettomia puheluita, eikä Ellu osaa sanoa niihin mitään. Ellu pelkää että mies saa kohta tarpeekseen ja kaikki on levällään ja väärin. Mitä Ellu sitten sanoo työpaikalla, jossa jokaisella tiuhtiviuhtitytölläkin on mies ja elämä kuin kiiltokuvassa. Mitä sitten laitetaan lehtihaastatteluun, ei ainkaan mitään omasta vapaudesta ja rohkeasta naiseudesta, ei mitään sellaista mistä loistaa kilometrien päähän miten vituttaa joka päivä käydä itse kaupassa eikä ole koskaan ketään muuta jota syyttää siitä että on likaista ja lehdet haravoimatta tai että makuuhuoneen ovenkahva lonksottaa ja keittiön viemäri haisee paskalta. 

****

Sanna Eevan Olot (2012, Karisto) alkoi kiinnostaa heti, kun näin kaupassa kirjan, kansiliepeessä kirjaa kuvataan näin: Mitä tapahtuu, kun kontrolli karkaa, totuttu keikahtaa ympäri ja juuret puskevat pintaan? Mitä tapahtuu, kun hallintaa ei ole ja valintoja ei tehdä?  

Sanna Eevan teos Olot alkaa varsin tavallisesti: on ne kotimaisen kirjallisuuden kaipaamat kolme sukupolvea: tytär, keski-ikäinen nainen ja tämän äiti elävät arkista elämäänsä, jota tarkastellaan näiden kolmen erilaisen ja -ikäisen naisen näkökulmasta. 

Emilia käy  koulua ja hänellä on lista lempiväreistä ja -ruuista. Hän on aivan normaali pieni tyttö, vaikka haluaakin käyttää aina vain samaa paitaa. Hän asuu omakotitalossa, joka on isompi kuin muiden hänen kavereidensa.

Ellu on Emilian äiti, joka ajaa Volvollaan paljon. Hänellä on töissä kova stressi, koska hänellä on iso omakotitalo ja pankkilainaa pitää maksaa joka kuukausi. 

Elsa asuu kotona ja tekee piirakoita. Siinä toivossa, että Ellu perheineen tulisi kylään. Ja voihan sen piirakan laittaa pakkaseen, jos vieraat eivät tulekaan. 

Olot oli siinä mielessä jännä kirja, että en osannut yhtään odottaa, että mihin suuntaan kirja kulkee ja siksi olin yllättynyt, että se oli niin sekopää (hyvällä, mutta vähän raskaalla tavalla). Aloin ymmärtää tuota kansiliepeen tekstiä: kontrolli karkaa, totuttu katoaa ja juuret eli menneisyys tulee esiin. 

Kirjaa lukiessa tuli kovasti mieleen se, mitä on taas koulujen alettua kirjoitettu mediassa: Vanhemmuus on hukassa. Olot kertoo yhden tarinan asiasta: Kun se perheen iso, muiden perheiden taloja isompi, omakotitalo on maksettava, ei oman lapsen elämä kiinnosta. Toisaalta Olot kertoo myös tarinan vanhemman juurista: mitkä asiat ajavat keski-ikäistä siihen, että vanhemmuus on hukassa. 

Olot-kirjan teksti oli niin lyhyttä, että siitä on vaikeaa kirjoittaa oikeastaan mitään. Kirja on hieman synkkä tapahtumiltaan, mutta lyhytsanaisuudessaan se kertoo ikävät tapahtumat tehokkaasti, vähän kuin ohimennen. Lukijan ihmeteltäväksi jää se, mitä kaikkea löytyy kulissien takaa. Kun Mari Mörö ja Kreeta Onkeli kirjoittivat lapsuudesta alkoholistiperheessä, on Olot mitalin kääntöpuoli: tarina siitä perheestä, jossa lapsi unohtuu vanhempien uran ja muun elämän tieltä.

Sinisen linnan Maria näki kirjassa Elsan hahmossa lempeyttä ja Ellun rakastajan kuvauksissa kliseisyyttä. Itse luin kirjaa hieman toisin, sympatiani oli Vihdintiellä jonottaessani ja kirjaa lukiessani (bussissa, vaikka sama olisi onnistunut omassa autossakin, sen verran lujaa mentiin - not) täysin Ellun puolella. Tiettyyn rajaan asti. Voin hyvin ymmärtää, että liiallinen paine puolelta jos toiseltakin saa pään hiiltymään. Elsan menneisyydestä alkoi löytyä niin paljon kaikkea, että en pystynyt sympatiseeraamaan hahmoa yhtään. 

Lumiomenan Katja alkoi kirjaa lukiessaan jo hieman kyllästyä tähän kolmen sukupolven -tarinatyyppiin. Kolme sukupolvea alkaa olla jo varsinainen klisee, mutta pidin Olojen vähän erilaisesta tyylistä ja minusta kolme sukupolvea oli tässä kirjassa ihan hyvä valinta. Siis tämän viimeisen kerran siedän sen! (siihen seuraavaan kirjaan asti).

Kirsi kirjanurkassaan pohtii, että naisen elämä ei tunnu olevan helppoa missään vaiheessa ja Kirsin tekstiä lukiessa tuli mieleen Subin Iholla-sarja, ja se, miten siinä koko ajan itkettiin. Naisen elämä ei ole koskaan helppoa, onneksi voi aina itkeä. Vaikka Olojen naiset eivät taida ehtiä edes itkemään. 

Järjellä ja tunteella -blogin Susa on mainunnut tekstissään taas ne monet muut kirjat, jotka tulevat mielellään Olot-teoksesta. 

Itse pidin kirjasta, olihan se hieman outo ja absurdi, mutta ehkä juuri sen takia pidinkin siitä. Synkkyys oli niin ylitse menevää, että se ei oikeastaan tuntunut oikealta elämältä. Lisäksi en päässyt odottamaan kirjalta tällaisia yllättäviä käänteitä.

Tykkäsin siis.

Arvioni: + + + +.

***

Olen lukenut viime aikoina niin monta nopeaa kirjaa, että olen hieman hengästynyt näiden kirjojen tarinoiden tahdista ja nyt pitää vetää henkeä hieman pidempien kirjojen parissa.